Kuva: Fotolia

Ethän osta aurinkorasvaa vain sen suojakertoimen perusteella? Yhtä tärkeä myös luku pullon takana

30.05.2017 12:45 - Karoliina Kotala

Tuoreen tutkimuksen mukaan monet valitsevat aurinkorasvansa näin kesän kynnyksellä vain sen perusteella, mikä suojakerroin purkkiin on merkitty. Kyseinen tapa voi kuitenkin olla vaaraksi terveydelle.

Briteissä tehdyssä tutkimuksessa selvisi huolestuttavaa tietoa siitä, että harva on loppujen lopuksi tietoinen siitä, mihin asioihin kannattaisi kiinnittää huomiota valitessaan aurinkorasvaa. 2000 tutkimukseen osallistuneesta reilusti alle puolet tiesi, että aurinkorasvan valinnassa on tärkeää tarkistaa kaksi eri asiaa.

Toinen huomioitava tekijä aurinkorasvan valinnassa on suojakertoimen luku ja tämä onkin lähes kaikkien tiedossa. Mutta suurelle osalle oli epäselvää, että ultraviolettisäteilyä eli UV-säteilyä on useampaakin erilaista ja rasvan tulisi suojata myös UVA-säteiltä.

Ultraviolettisäteily jaetaan kolmeen säteilyalueeseen pääasiassa säteilyn ihmisterveyteen ja ympäristöön aiheuttamien vaikutusten mukaan. On olemassa UVA-säteily, UVB-säteilyä sekä UVC-säteily. Aurinkorasvapurkeissa lukeva suojakertoimen luku kertoo kuitenkin vain suojan UVB-säteilyä vastaan. UVB-säteily on yleensä juurikin ihon palamisen aiheuttaja, mutta myös UVA-säteet vanhentavat ihoa ja aiheuttavat ihosyöpää.

Aurinkorasvaa ostaessa onkin syytä kiinnittää huomiota siihen, että rasva sisältää suojan myös UVA-säteille. Joissain tuotteissa UVA-suojan määrä on myös merkitty asteikolla yhdestä viiteen, toisinaan tähtisymbolein.

Hyvä muistisääntö on myös se, että mitä vaaleampi iho on, sitä korkeampi suojakertoimen kannattaisi olla. Suomessa UV-säteilyltä suositellaan suojautumaan, kun UV-indeksi on yli kolme. Säteilyennusteen voi tarkistaa Ilmatieteenlaitoksen sivuilta.

Lue myös: Mitä alkoholi tekee kasvoillesi - hätkähdyttävät vaikutukset

Lähde: The Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat