Kuva: Poliisi

MTV Uutiset tavoitti kadonneen pohjalaisperheen - vanhemmat kommentoivat nyt ensi kertaa tilannetta

22.08.2025 16:15 - Minttu Tikkanen

Perhe katosi jo yli vuosi sitten, minkä jälkeen tapaus on saanut runsaasti mediahuomiota.

MTV Uutiset on tavoittanut kadonneen pohjalaisperheen kommentoimaan kirjallisesti katoamistaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suurperheen vanhemmat Karoliina ja Tommy Karf kommentoivat tapausta katoamisensa jälkeen.

Yli vuoden ajan etsityn suurperheen vanhemmat vangittiin poissaolevina heinäkuussa epäiltyinä törkeistä vapaudenriistoista. Kirjallisissa vastauksissaan MTV Uutisille Karfit eivät kerro, missä oleilevat tai ovatko Suomessa vai ulkomailla. He kuitenkin vakuuttavat koko perheen voivan hyvin.

Vanhempien kertoman mukaan perheen lapset ovat myös poissaolonsa aikana saaneet kouluopetusta.

MTV:lle perheen vanhemmat kertovat kokevansa tulleensa vainoituiksi vuosien ajan. Vaino on heidän mukaansa saanut alkunsa lastensuojelun väärinkäytöksistä.

– Todella paljon on tapahtunut viranomaisten väärinkäytösten johdosta, sekä taustalla ja kulisseissa olevista eri juonitteluista, jotka ovat saaneet merkittäviä seurauksia, vanhemmat kommentoivat kirjallisesti MTV:lle.

Lisäksi vanhempien mukaan tapauksen runsaassa uutisoinnissa on ollut paljon asiavirheitä, jotka ovat johtaneet virheellisiin ja haitallisiin spekulaatioihin koskien perhettä.

Koko perhe katosi jo yli vuosi sitten, toukokuussa 2024, kun Karfit hakivat lapsensa luvatta näiden sijoituspaikasta Uudestakaarlepyystä, missä lapset olivat tuolloin sijoitettuina kodin ulkopuolelle.

Karfit vangittiin heinäkuussa epäiltyinä seitsemästä törkeästä vapaudenriistosta koskien kaikkia heidän lapsiaan. Lisäksi heitä epäillään lasten omavaltaisesta huostaanotosta. Vanhemmista on annettu eurooppalainen pidätysmääräys. 

Lue myös: Kadonneen suurperheen vanhemmat vangittiin poissaolevina

Lue myös: Kadonneen pohjalaisperheen vanhemmista annettiin eurooppalainen pidätysmääräys

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.