Aurinkorasva on ehdottoman tärkeä suojaamaan ihoa auringon haitallisilta säteiltä, mutta se ei yksin riitä.
Mariyaka Sovenko on kuin kuka tahansa parikymppinen.
Tutkimuksen osallistujista otettiin UV-kameralla kuvia, joista paljastui kiinnostavaa tietoa.
Vaikuttava kuvasarja leviää netissä. Moni kuvasarjan nähnyt saattaa tuntea tarvetta suojata ihoaan uv-säteilyltä aurinkorasvalla.
Esimerkiksi maito on hyvä apu punoittavalle ja kirvelevälle iholle.
Niinan mies on mennyt äärimmäisyyksiin haitallisen säteilyn ehkäisemiseksi. Anssia moinen touhu naurattaa, mutta mitä sanoo alan asiantuntija?
Tuoreen tutkimuksen mukaan monet valitsevat aurinkorasvansa näin kesän kynnyksellä vain sen perusteella, mikä suojakerroin purkkiin on merkitty. Kyseinen tapa voi kuitenkin olla vaaraksi terveydelle.
Tutkimukseen osallistui yli 10 000 aikuista. Harva suojaa silmänsä oikein vaaralliselta säteilyltä.
Lähes kaikki ovat sitä mieltä, että päivettynyt iho näyttää terveemmältä. Kesällä on ihanaa maata auringossa ja ruskettua, mutta se kannattaa tehdä turvallisesti. Vielä kesän lopullakin kannattaa muistaa, että auringossakin on varjopuolensa ja suojata itsensä.
Vaikka suomalaiset tietävät auringonoton vaarat, aurinkoa otetaan tarkoituksellisesti riskeistä välittämättä. Auringon UV-säteily vaurioittaa ihmisten lisäksi myös erilaisia materiaaleja ja lyhentää siten niiden elinkaarta.
Ihosyövät ovat yleistyneet, ja niistä 95 prosenttia on yhteydessä auringon säteilylle altistumiseen.
Voimakas UV-säteily on korkealta paistavan auringon, vähäpilvisen sään sekä hieman keskimääräistä ohuemman otsonikerroksen yhteissumma.
Kevään myötä tulee muistaa suojautua liialliselta säteilyltä, sillä jatkuva ihon altistaminen UV-säteilylle voi aiheuttaa pahimmillaan ihosyövän, muistuttaa Ilmatieteen laitos.
Talvella ohentunut ja kalpea iho ei kestä yhtäkkistä, suurta UV-säteilymäärää ja iho palaa erittäin helposti. Onkin parempi totutella aurinkoon vähitellen, muistuttaa Suomen Säteilyturvakeskus.
Säteilyturvakeskuksen mukaan luotettavaa tutkimustietoa kännykän terveysriskeistä ei vielä ole.
Japanissa Fukushiman voimalasta on löydetty uusia säteilykeskittymiä.