Kuva: Shutterstock

Aurinkorasvaa levittäessä tapahtuu helposti yleinen moka - ethän sorru?

12.04.2019 09:45 - Senni Loikala

Tutkimuksen osallistujista otettiin UV-kameralla kuvia, joista paljastui kiinnostavaa tietoa.

Liverpoolin yliopiston tutkijat selvittivät, mitkä kohdat kasvoista monet unohtavat suojata riittävän hyvin auringon UV-säteilyltä. Tulosten mukaan sinun kannattaa huolehtia, että suojaat huolellisesti silmäripsiesi ympärillä olevan ihoalueen ja silmäluomesi vaaralliselta säteilyltä. Myös nenä kannattaa suojata huolella. Nämä alueet jäävät monilta suojaamatta tarpeeksi hyvin, tuloksista selviää.

Tutkimukseen osallistui 84 henkeä, jotka levittivät iholleen aurinkorasvaa ja suojakerrointa sisältävää kosteusvoidetta. Tutkijat ottivat osallistujista UV-kameralla kuvia selvittääkseen, mitkä kohdat kasvoista olivat jääneet vaille riittävää suojaa UV-säteilyltä.

Tutkija Austin McCormick muistuttaa, että silmien ympärillä oleva iho on erityisen altis kohta ihosyövän kehittymiselle. UV-suojalla varustetut aurinkolasit voivat kuitenkin suojata säteilyltä.

- Silmäluomen iho on todella ohutta ja altis UV-säteilyn aiheuttamille vaurioille.

Voice.fi haastatteli hiljattain kosmetologi-estenomi ja Darphin-kouluttaja Emma Heinosta, joka antoi vinkkejä ihon suojaamiseen UV-säteilyltä.

- Monelta unohtuu suojata huulten, korvanlehtien, hiusrajan ja dekolteen iho. Tavallinen aurinkorasva menee helposti suuhun, jos sitä levittää huulille, joten suosittelen hankkimaan huulille puikossa olevan aurinkosuojatuotteen, Heinonen kertoi.

Levitätkö aurinkorasvaa vahingossa liian vähän? Lue asiantuntijan suositus tästä.

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat