Kaupallinen yhteistyö Tämän sisällön sinulle tarjoaa Myllyn Paras.
Vapun reseptit: Puurosämpylät
Usein kattilan pohjaan jää tähteeksi puuroa, jolle ei vain löydy sitä viimeistä syöjää. Ruokaa ei kannata heittää hukkaan, vaan hyödyntää se esimerkiksi herkullisten sämpylöiden raaka-aineeksi.
Jämäpuuro-sämpylät
Illalla:
3 dl puuroa, kaura- tai moniviljapuuroa (kaikki käy)
3 dl vettä
20 g hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
3-4 jauhoja (vehnä, sämpylä)
Aamulla:
n. 10 dl jauhoja (mukana voi olla myös leseitä ja hiutaleita)
n. 2-3 rkl öljyä
Nämä sämpylät valmistuvat kätevästi yön yli kohoten. Sekoita veteen hiiva, suola ja siirappi. Lisää joukkoon puuro ja 3-4 dl jauhoja. Jätä kuplimaan seos yön yli huoneenlämpöön liinan alle.
Aamulla lisää jauhoja ja halutessasi vähän myös esimerkiksi leseitä. Lisää jauhoja noin desi kerrallaan, ja kun taikina käy paksuksi, upota reilusti käsi taikinaan ja vaivaa.
Lisää jauhoja niin kauan, että taikina on kimmoisaa, mutta edelleen pehmeää. Lisää öljyä ja jatka vaivaamista, öljy irrottaa taikinan käsistäsi.
Jätä taikina lepäämään liinan alle 30-45 minuutiksi ja leivo sämpylöiksi. Paista sämpylöitä 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes niiden pinnassa ja pohjassa on väriä.
Kilpailut
Uusimmat
HS: Antti Luusuaniemen perustama filmifestivaali asetettiin konkurssiin
IS: Karanneet biisonit palasivat kotiin
Kirjastolainaaminen korkeimmalla tasolla lähes 20 vuoteen - katso, mitkä teokset löytyvät kärkisijoilta
Kirkon lattian alta löytyi kolme muumiota Turussa - vainajien henkilöllisyys jäänee arvoitukseksi
Tuoko juhannus mukanaan flirttiä, matkoja vai rentoa oleilua? Katso, mitä tekoälyn luoma horoskooppi lupaa
Näytä lisää