Kuva: Mikko Räsänen

Esko Eerikäinen joutui taas rajun pilan kohteeksi - katso video

31.01.2018 14:30 - Mikko Räsänen

Radio Novan Iltapäivän juontajat ovat ottaneet Esko Eerikäisen keppostensa maalitauluksi.

Esko Eerikäinen on viimeisen vuoden aikana joutunut toinen toistaan rajumpien työpaikkapilojen kohteeksi. Pilojen takana on aina sama kaksikko: Radio Novan iltapäiviä juontavat Anssi Honkanen ja Niina Backman.

Pilailusarja alkoi, kun Eerikäinen sai työpisteelleen uuden työtuolin, joka oli niin valtava, että vieressä istunut Anssi koki sen rajoittavan hänen liikkumatilaansa. Anssi ja Niina alkoi piilottaa tuoli kerta kerralta vaikeampiin paikkoihin, kunnes lopulta onnistuivat lähettämään tuolin paikkaan, mistä Esko ei ole sitä saanut takaisin. Työtuoli nimittäin lähetettiin Venäjälle, ja Esko sai vain nähtäväksi videon siitä, miten hänen työtuolinsa on nykyään viipurilaisen koiratarhan johtajan tuolina. Katso tuo video täältä.

Pilat eivät kuitenkaan loppuneet tuohon. Tällä viikolla Esko Eerikäinen saapui eräänä aamuna töihin ja suuntasi työpisteelleen kuten kaikkina muinakin aamuina. Mutta nyt työpiste ei enää ollutkaan paikallaan. Katso alta, millaisen kepposen uhriksi Esko oli tällä kertaa joutunut.

Lue myös: Esko Eerikäisen taas pilan kohteena - työtuoli lähettiin Venäjälle

Kilpailut

Uusimmat