Kuva: Fotolia

Urheilu ei tuota tulosta, jos et saa tarpeeksi ravintoa - merkit, joista tunnistat syötkö riittävästi

09.09.2022 21:15 - Minttu Tikkanen

Pitkäkestoisella aliravitsemukella voi olla haitallisia vaikutuksia.

Moni syö tietämättään liian vähän ja ihmettelee esimerkiksi väsymystä tai urheilussa tulosten puutetta. Kestävyysvalmentaja Kate Whapples kertoo Metro-lehdelle, mistä merkeistä voi tunnistaa syövänsä liian niukasti.

Lyhyellä aikajänteellä energian puutos näkyy voimattomuutena ja uupumuksena. Urheilu ei myöskään suju toivotulla tavalla, et yllä yhtä hyviin tavoitteisiin kuin oikein ravittuna ja myös motivaatio treeneihin saattaa olla hukassa.

Pidemmällä aikavälillä haitat voivat kasvaa vakavammiksikin. Esimerkiksi immuunipuolustus kärsii aliravitsemuksesta ja saatat huomata sen esimerkiksi jatkuvana sairasteluna. Naisten kohdalla liian niukasta ravinnonsaannista voivat kertoa myös häiriöt kuukautiskierrossa tai kuukautisten jääminen pois.

Whapples neuvookin, että ruokaan pitäisi suhtautua kuin polttoaineena. 

- Vartalosi tarvitsee polttoainetta liikkuakseen. Jos jatkuvasti aliravitset kehoasi ja urheilet säännöllisesti, joka lisää energian kulutustasi, vaihtaa kehosi selviytymistilaan, Whapples kuvailee.

Urheilijalta aliravitsemus syö tuloksia. Jos keho on jatkuvasti aliravittu, alkaa se tuhota kertyneitä lihaksia saadakseen käyttöönsä energiaksi niihin varastoidun glukoosin.

Whapples neuvoo myös, että riittävä ravinnon saanti tarkoittaa paitsi riittävää syömistä myös sitä, että syö tarpeeksi oikeita asioita. Whapples ohjeistaakin tarkkailemaan, että lautasella on tarpeeksi proteiinia, hiilihydraatteja, hyviä rasvoja sekä tuoreita asioita.

Lue myös: Paljonko treenin jälkeen todella pitää juoda vettä? Helppo niksi, jolla selvität aina tarkan määrän

Lue myös: Huonosti nukuttu yö takana? Ruoka-aineet, jotka väsyneen tulisi lisätä ruokavalioonsa

Lähde: Metro

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran 29.11.2021.

Kilpailut

Uusimmat