Listauksesta vastasivat ravintola-alan ammattilaiset.
Ravintola on auki maaliskuun loppuun asti.
Ravintola oli pohjoismaiden ensimmäinen täysin vegaaninen hampurilaisketju.
Ravintola ilmoitti jo aiemmin sulkemistaan toimipisteitä.
Listauksessa tarkasteltiin ravintoloita eri paikkakunnilta.
Esko näki erikoisen unen ollessaan kipeänä, mutta yhtä asiaa hän ei anna itselleen anteeksi unessa. Kaverin puolesta kyselen -osiossa pohditaan seksikumppanien määrää ja pitääkö niistä kertoa. Keskustelua aiheuttaa myös lounasbuffettien tarjonta, miksi lohta ei voi laittaa tarjolle? Entä miten Sauli Niinistö pystyy pitämään salaisuudet itsellään? Hämmennystä aiheuttaa myös Pariisin muotiviikoilla on tapahtunut dramaattinen ryöstö!
Äänestyksessä annettiin reilut 22 000 ääntä.
Aihinen toivoo ravintolan avattavan tänä vuonna.
Suuri osa listalle sijoittuneista ravintoloista sijaitsee Helsingissä.
Voittajaravintola sijaitsee Lohjalla.
Studiossa Minna, Markus ja Mikko Suursalmi, Kimmon ollessa poissa! Minna miettii, paljonko kello on kuussa ja Mikko pohtii ärsyttääkö muita ravintolassa qr-koodi ruokalistat. Tiesittekö, että Markus nukkuu silmät.. auki?
Radio Novan Aamussa ihmetellään erikoisia topless-konsepteja. Minnan niksit kattavat niin sipulin pilkkomisen kuin vessakäyttäytymisen sähkökatkojen aikana, ja Aki paljastuu vaatehamstraajaksi. Kuuntele jälki-istunto tästä!
Vitamiinia ei kannata napsia varmuuden vuoksi liioiteltua annosta.
Pitkäkestoisella aliravitsemukella voi olla haitallisia vaikutuksia.
Huippukokki Pekka Terävän mukaan yksityiskohtiin kannattaa kiinnittää huomiota ravintolaa valittaessa. Erityisesti yksi paikka paljastaa hänen mukaansa paljon ruokapaikasta.
Suvi tuli lähetykseen suoraan kampaajalta – Kampaajalla hänelle selvisi, ettei lasta noin vaan viedäkään värjäämään hiuksia niin kuin ennen. Kaverin puolesta kyselen -osiossa autetaan Anskua, jonka puolison harrastus vie niin aikaa, rahaa ja tilaa autossa. Esko kertoo tarinan isästään ja hänen kynästänsä, jota hän säilytti vitriinissä. Myös lasten mukaan ottaminen hienoihin ravintoloihin puhuttaa Eskoa, Suvia ja kuulijoita. Studioon saadaan myös liikuttava viesti, joka on Eskon radiouran yksi hienoimmista viesteistä ja saa Suvin itkemään – Mistä viestissä on kyse? Kuuntele Radio Novan Iltapäivän parhaat TÄSTÄ.