Kuva: Shutterstock

Karkaako keskittyminen kesken työpäivän? Lue vinkit, joilla pidät mielen virkeänä

18.10.2018 10:15 - Lauri Kujanpää

Muistathan juoda tarpeeksi vettä?

Työpäivisin ihminen saattaa väsähtää ja keskittymiskyky voi karata kokonaan. Minuutit tuntuvat matelevan eikä mistään työtehtävästä tahdo saada kiinni. Mitä silloin voi tehdä?

Useasti kuulee kerrottavan, että happihyppely lisää energiaa varsinkin toimistotyössä. Se on yksi tapa virittää aivoja parempaan kuntoon, mutta monia muitakin tehokeinoja on. Esimerkiksi pieni taukojumppa avaa mukavasti kehoa ja ikkunasta ulos katsominen rentouttaa silmiä.

Lue alta kaikki vinkit, joilla saat puhtia päivääsi ja pidät keskittymiskyvyn hyvänä!

Juo tarpeeksi

Vesi on ehdottoman tärkeää, sillä nestehukassa aivot toimivat huonommin. Muista nauttia vettä säännöllisesti ja varsinkin silloin, jos juot kahvia.

Taukovenyttely

Nouse hetkeksi tuolilta ja poistu ruudun edestä. Venyttele koko kehoa sekä heiluttele raajoja noin viisi minuuttia. Näin saat veren kiertämään ja aivot aktivoitumaan. Jos oikein hurjaksi haluat ryhtyä, voit tehdä myös muutaman askelkyykyn tai x-hypyn.

Älä juo liikaa kahvia

Kofeiini kyllä piristää, mutta se myös aktivoi liikaa. Jos juot kahvia, saattaa kehosi mennä levottomaksi ja keskittyminen vaikeutuu.

Katsele välillä ikkunasta ulos

Onko sinulla mahdollisuus katsella ikkunasta ulos? Siirrä silmäsi tietokoneruudulta muutamaksi minuutiksi ulos ja katsele kaukaisuuteen. Tämä lepuuttaa silmiä sekä rauhoittaa mieltä.

Syö terveellisesti

Vältä työpäivänä epäterveellisiä sokereita ja rasvoja, jotka saattavat hetkellisesti nostaa energiatasoja, mutta lopulta vain väsyttävät. Syö säännöllisin väliajoin terveellisesti ja kevyesti sekä varo ähkyä.

Irrottaudu töistä lounastauoilla

Jos asioita on liikaa tehtävänä ja tuntuu, että et saa hetken rauhaa, mene lounaalle jonnekin muualle kuin työpaikan taukotilaan. Tämä auttaa sinua päästämään hetkeksi irti stressistä ja keskittämään ajatuksia muualle.

Kerro tunteistasi

Huolettaako siviilielämässä jokin, joka vaikeuttaa työntekoa ja keskittymiskykyä? Kerro näistä työkavereillesi ja saat varmasti tukea. Emme ole koneita, joten puhuminen kannattaa.

Happihyppely

Tätä monet tupakoitsijat tekevät jo valmiiksi, mutta muista itsekin käydä ulkona, vaikka et polttaisikaan. Raikas ilma ja hetken happihyppely pirisitävät kummasti ja lisäävät keskittymiskykyä päivän työtehtäviin.

Lue myös: Jaksa paremmin töissä: 6 vinkkiä työpäivää helpottamaan

Lue myös: Väsyttääkö iltapäivisin? Ohjeet oikeisiin ruokavalintoihin

Lue myös: Haluatko säilyttää energiasi myös talven tullen? 6 vinkkiä

Lähteet: Snack Nation, Forbes, Very Well Mind

Kilpailut

Uusimmat