Kuva: Fotolia

Ruoka-aineet, jotka yleisestä uskomuksesta huolimatta eivät ole niin terveellisiä

03.10.2017 18:15 - Katariina Auvinen

Esimerkiksi hummusta ei kannata nauttia pientä nokaretta enempää.

Indy100-julkaisu listasi ruoka-aineita, jotka eivät maineestaan huolimatta ole niin terveellisiä kuin uskommekaan. Tällaisia ovat esimerkiksi granola, hummus tai vaikkapa hedelmämehut. 

Granola kuulostaa hyvältä ja terveelliseltä. Monet lisäävät tätä paahdettua mysliä aamuisin jogurttiin tai syövät sellaisenaan. Julkaisu kuitenkin muistuttaa, että granolaa valitessa kannattaa tarkistaa sokerin määrä, koska useissa tuotteissa se on korkea. Jos kuitenkin kaipaat paahdettua täytettä jogurtin sekaan, kannattaa helppo granola tehdä itse. Granolan sekaan voi itse lisätä pähkinöitä tai vaikkapa kuivattuja mansikoita. Sokerin voi korvata vaikkapa hunajalla. 

(kuva: Fotolia)

Kuivatut hedelmät saattaa kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta karkkipussille. Näin ei kuitenkaan ole, koska kuivatut hedelmät sisältävät paljon pakkautunutta sokeria. Ne sisältävät usein myös säilöntäaineita, joten vaihda karkkipussi ja kuivatut hedelmät mielummin vaikkapa tuoreisiin hedelmiin.

Hedelmämehut ovat aamiaisen kruunu, mutta ihan joka päivä tätä herkkua ei kannata juoda. Monet mehut sisältävät paljon energiaa, mutta vain vähän hyödyllisiä ravintoaineita. Julkaisu muistuttaakin, että kannattaa vaihtaa mehu aitoon hedelmään. Hedelmien syömisestä saa muun muassa kuituja, jotka auttavat ruoansulatuksessa. 

(kuva: Fotolia)

Monissa julkaisuissa on kehotettu vaihtamaan mielummin sipsit popcorniin, koska nämä paukkumaissit eivät sisällä niin paljon kaloreita. Popcornien kanssa kannattaa olla tarkka, koska monet syövät ison kasan maukkaita poppareita, jolloin ihmisen päivittäinen kalorimäärä tulee helposti täyteen. Lisäksi varsinkin mikrossa paahdettavissa poppareissa on lisätty suolaa paljon. 

Kikherneistä tehty hummus kuulostaa terveelliseltä, mutta tämäkin herkku kannattaa tehdä itse. Valmiiksi tehdyissä hummuksissa on usein lisättyä rasvaa ja suolaa niin paljon, että kyseessä ei ole mikään kevyt herkku. 

Lue myös: 8 pientä askelta kohti terveellisempää elämää

Lähde: Indy100

Kilpailut

Uusimmat