Kuva: Fotolia

Kuukautisten alkamisiällä yllättävä yhteys pidempään ja terveempään elämään

04.08.2016 22:45 - Emmi Moilanen

Tuoreen tutkimuksen mukaan ensimmäisten ja viimeisten kuukautisten ajankohdasta voidaan päätellä elinikään sekä terveyteen liittyviä asioita.

Uuden tutkimuksen mukaan naisten ensimmäisten ja viimeisten kuukautisten alkamisajankohdalla voi olla yhteys siihen, kuinka vanhaksi elämme.

Yhdysvaltalaisessa California San Diego School of Medicine -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan naiset, joiden kuukautiset alkoivat kaksitoistavuotiaana tai tätä vanhempina ja joiden vaihdevuodet ilmaantuivat viidenkymmenen ikävuoden jälkeen, elävät todennäköisemmin pitkään – noin 90-vuotiaiksi saakka.

Yhteys myös terveydentilaan

Tutkimuksessa seurattiin 16 000:a naista yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tutkijoille selvisi myös, että naiset, joilla kuukautiset alkoivat kahdentoista ikävuoden jälkeen, olivat myös terveempiä verrattuna tutkimushenkilöihin, joilla vuoto alkoi tätä nuorempana. Myöhempään kuukautisensa saaneet kärsivät myös vähemmän sepelvaltimotaudista ja diabeteksesta. He olivat myös epätodennäköisemmin tupakoitsijoita.

Ei pidä kuitenkaan säikähtää liikaa, jos kuukautisesi alkoivat nuorena, sillä elinajanodotteeseen vaikuttavat myös useat muut tekijät kuin kuukautisten alkamisikä. Esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen ja urheilun määrän lisääminen ovat hyviä keinoja vaikuttaa itse omaan terveydentilaansa.

Lähde: Cosmopolitan

Lue myös: Kuukautiskierto vaikuttaa treenisuoritukseen: Lue, milloin kannattaa hikoilla ja milloin levätä

Kilpailut

Uusimmat