Vaihdevuodet voivat aiheuttaa etenkin kuumia aaltoja.
Anssi inspiroituu muna-Mikosta ja alkaa haaveilla omista kanoista, kunnes kuuntelijan viesti saa hänet toisiin aatoksiin ja Niinan yöheräämiset herättävät epäilyksiä vaihdevuosista aina raskauteen. Mitä tässä nyt kannattaa tehdä ja miten käännetään laturaivo englanniksi?
Kuinka paljon ihmissuhteesi kuormittavat sinua? The Telegraph uutisoi kiinnostavasta tutkimuksesta, jonka mukaan asialla on vaikutusta vaihdevuosiisi.
Vaihdevuosien alkamisiän salaisuus voi piillä ruokavaliossa, väitetään tuoreessa tutkimuksessa.
Biologista kelloaan ei voi kääntää taaksepäin, mutta omaan hedelmällisyyteen ja sen maksimoimiseen on mahdollista vaikuttaa.
Alle 12-vuotiaana alkaneet kuukautiset lisäävät todennäköisyyttä, että vaihdevuodet alkavat poikkeuksellisesti jo ennen nelikymppisiä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan ensimmäisten ja viimeisten kuukautisten ajankohdasta voidaan päätellä elinikään sekä terveyteen liittyviä asioita.
Ikääntyminen tuo useita muutoksia myös alapään ulkonäköön.