Ranskalaiset rakastavat leipää - tässä syy!

30.06.2012 13:00 -

Leipä on edelleen yksi ranskalaisten peruselintarvikkeista, mutta jos katsoo asiaa pitkällä aikavälillä, niin sielläkin leivän kulutus on romahtanut.

Sata vuotta sitten ranskalainen söi leipää 600 g päivässä, nyt enää 130 g päivässä. Nuoret syö vähemmän kuin vanhempi sukupolvi, yli 65-vuotiaista 60:lla prosentilla leipä kuuluu jokaiseen ateriaan, kun alle 24-vuotiailla se kuuluu enää 25:lla prosentilla.


Patonki on ihan ensimmäisiä mielikuvia, mikä tulee mieleen Ranskasta ja ainakin ranskalaisesta keittiöstä. Aika normaalia on, että yksi patonki jokaiselle ja seuraavana päivänä sitten tietysti tuoreet, uudet. Ei oikeastaan ole niin pientä kylää, etteikö olisi leipomoa, kauppa voi puuttua, mutta ei leipomoa.
Peräti kahdeksan kymmenestä ranskalaisesta ostaa leivän leipomosta. Ja se, mikä oli mielenkiintoista tällaisessa vuosittaisessa julkaistussa leipä-tutkimuksessa liittyen leivän ostoon oli, että viime vuonna leipomot vain kasvattivat suosiotaan ja hypermarketit ja lähikaupat menettivät sitä. Ja syynä oli mainittu juuri se, että maku ja laatu on parempaa, lisäaineettomuus ja turvallisuus olivat myös tärkeitä puolia tietysti sen lisäksi, että lähileipomo on vain niin käytännöllinen ja kätevä. Ja tää tuli kyllä yllätyksenä asiantuntijoillekin, että suunta on niin selvästi tämä huolimatta jopa sitten siitä, että hinta olisi hieman kalliimpi, sanoo.



Leipä on ranskalaisen gastronomian symboli, sen edellä ovat vain juusto ja viini. Ja ehkä tässä on juuri leivänkin suosion yksi syy: juustoja syödään joka aterialla, juustot ja pateet ovat suosittuja ja niiden kanssa syödään leipää. Tätä on aika mahdoton horjuttaa mitenkään, eikä siihen ranskalaisilla ole varmaan mitään haluakaan.

Miia Parviainen
Ranska

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat