Kuva: Shutterstock

Treenimuoto, josta povataan tämän vuoden hittiä - lukuisten terveyshyötyjen lisäksi kutkuttavan hauskaa

11.09.2022 17:15 - Minttu Tikkanen

Suosio alkaa näkyä jo muun muassa Googlen hakutuloksissa.

Treenaamisessakin trendit tulevat ja menevät, vuoron perään on hurahdeltu muun muassa kahvakuulaan ja intervalliin. Kuntosali PureGymin datatutkimuksen mukaan hulavanteen googlettaminen on yleistynyt viime aikoina räjähdysmäisesti. Se voi siis ennakoida ihmisten kiinnostusta uuteen treenimuotoon.

Googlessa hakusana "weighted hula-hoop" eli painohulavanne on nostanut suosiotaan jopa huimat 234 prosenttia eli hulavanteen kiinnostavuudessa on nähtävissä selvä piikki. Hulailu kerää suosiota myös TikTokissa, sillä avainsanalla #weightedhulahoop on palvelussa yli 200 miljoonaa katselukertaa. 

PureGymin personal trainer Holly Kisbyn mukaan laji on oikeasti tehokas.

- Se on itseasiassa todella upea tapa saada ihmiset aktiivisiksi. Harjoitukset hulavanteella voivat kehittää notkeutta, vahvistaa keskivartaloa sekä alavartalon lihaksia, parantaa ryhtiä ja tasapainoa sekä mikä tärkeintä, parantaa sydänterveyttä, Kisby luettelee lajin etuja.

Terveyshyötyjen lisäksi laji on myös hauskaa ajanvietettä.

- Yksi parhaista asioista painohulavanneharjoitusten sisällyttämisessä treenijärjestelmääsi on, että se on valtavan hauskaa, Kisby hehkuttaa.

Lue myös: Aika hurahtaa uudella innolla klassikkolajiin - tiesitkö 9 monipuolista terveysvaikutusta?

Lue myös: Urheilu ei tuota tulosta, jos et saa tarpeeksi ravintoa - merkit, joista tunnistat syötkö riittävästi

Lähde: Metro

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran 9.1.2022. 

Kilpailut

Uusimmat