Kuva: Shutterstock

Simppeli treeni muokkaa koko kroppaa ja nostaa hien pintaan taatusti - katso valmentajan ohjevideo

24.09.2020 13:15 - Emmi Moilanen

Treenissä vastukseksi riittää kehonpaino mutta voit halutessasi käyttää apuna esimerkiksi kahvakuulaa.

Korona-aikaan useat meistä ovat innostuneet treenaamaan kotona. Jos sinusta tuntuu, ettet ole saanut kotijumpista riittävästi tehoa irti, kokeile valmentaja Shantel Wallacen laatimaa HIIT-treeniä. Liikkeet nostavat hien taatusti pintaan vain pelkällä kehonpainolla tehtynä, mutta voit käyttää halutessasi apuna kahvakuulaa, käsipainoja tai vaikkapa täytettyjä vesipulloja.

Lämmittele ennen treeniä muutama minuutti haarahypyillä, reippaalla kävelylenkillä tai kulje portaat ylös ja alas 12-15 kertaa.

Ohjeet:

Aseta ajastimeen 30 minuuttia ja toista ensimmäisiä liikkeitä kierros toisensa jälkeen niin monta kertaa kuin ehdit. Liikettä vaihtaessasi pidä taukoa 15 sekuntia. Pidä puolen tunnin jälkeen lyhyt tauko ja toista loppuun listattuja kolmea liikettä yhteensä kolmen kierroksen verran.

1. Kyykyt polvennostolla: 20 sekuntia kummallekin jalalle.

2. Puolikas burpee-liike sivuhypyllä: toista liikettä 40 sekunnin ajan.

3. Haarahypyt käsiliikkeellä: pysy liikkeessä 40 sekuntia.

4. Lankutus kädenojennuksilla: tee toistoja 40 sekunnin ajan.

Lepää minuutin ajan ja toista seuraavaksi alla olevia liikkeitä yhteensä kolme kierrosta:

Jalkojen loitonnus: 10 toistoa

Vatsarutistus: 10 toistoa

Vatsarutistukset kahden sekunnin pidolla: 10 toistoa

Voit katsoa ohjeet treeniliikkeisiin alla olevalta videolta.

Lue myös: 3 vaihtoehtoa käsipainoille ja kahvakuulalle – treenipainot, jotka löytyvät kotoasi jo valmiiksi

Lue myös: Desinfioi urheiluvälineet ja varusteet oikein - asiantuntijan vinkeillä onnistut

Lue myös: Paranna unenlaatua ja nopeuta nukahtamista - venytykset, jotka kannattaa ottaa osaksi iltarutiineja

Kilpailut

Uusimmat