Kuva: Shutterstock

Tuntuuko arki raskaalta? Liikuntalajit, jotka hellivät mieltä ja laskevat stressiä jo lyhyessä ajassa

30.01.2020 09:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi tanssi ja voimaharjoittelu kuntosalilla tekevät hyvää kunnon lisäksi myös mielenterveydellesi.

Liikunta tekee hyvää niin fyysiselle kunnolle kuin mielenterveydellekin. Myös tiede on useita kertoja todistanut tämän seikan, ja nyt Pure Wow -sivusto kokosi yhteen liikuntamuodot, jotka tekevät erityisen hyvää henkiselle hyvinvoinnillesi.

Professori Barbara Nosalin mukaan jo 30 minuuttia lisää liikuntaa päivässä lisää serotoniinin tuotantoa, joka on yhteydessä esimerkiksi mielialaan, uneen, ruokahaluun sekä muistin toimintaan.

Voit lukea alta lisää lajeista, jotka kohottavat mielialaasi ja lievittävät myös stressiä tehokkaasti.

Ulkoilu ja vaeltaminen

Kävely hellii tunnetusti mielenterveyttä. Vuonna 2013 Harvardin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että jo 35 minuutin kävelylenkit viisi kertaa viikossa lievittivät masentuneisuutta.

Tanssiminen

Tanssi tekee hyvää verenkierrolle, tasapainolle sekä lihaksille. Tämän lisäksi tanssiminen on hauskaa ja tekee hyvää mielenterveydellesi. Vuonna 2015 selvitettiin, että tanssiminen voi lievittää ahdistuneisuutta, kohottaa itseluottamusta sekä edistää henkistä hyvinvointia.

Painojen nostelu ja kuntosalitreeni

Vuonna 2018 selvisi useiden tutkimusten osoittaneen, että voimaharjoittelu lievittää masennusta ja laskee masentuneisuuden riskiä myös tulevaisuudessa. Vaikutukset näyttivät olevan samat, treenasipa koehenkilö kaksi tai viisi kertaa viikossa, pienillä tai suurilla toistomäärillä.

Jooga

Myös jooga hellii niin kehoa kuin mieltäkin, sillä se kohottaa mielialaa ja laskee stressitasoa. Jooga tekee hyvää myös sydämen sykkeelle, verenpaineelle sekä hengityselimistölle.

Lue myös: Milloin treeni rasittaa kehoa enemmän kuin pitäisi? Hälytysmerkit, jotka jokaisen tulisi tunnistaa

Lue myös: "Urheilukrapula" on yleinen tunne raskaan treenin jälkeen - oletko sinä kokenut?

Lue myös: Nainen lopetti treenaamisen 30 päiväksi - kertoo nyt hälyttävistä muutoksista kehossaan

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat