Kuva: Shutterstock

Venytteletkö tietämättäsi ”puoliteholla”? Mokat, joiden takia et saa liikkeistä kaikkea hyötyä irti

25.07.2019 21:15 - Emmi Moilanen

Pitkät ja staattiset venytykset olisi hyvä säästää tehtäväksi vasta treenin jälkeen.

Venyttely on tärkeä tapa erityisesti niiden ihmisten kohdalla, jotka treenaavat paljon. Myös vähemmän liikunnallisten tulisi huoltaa kehoaan säännöllisesti, ja venyttely laskeekin stressiä ja voi lievittää erilaisia lihas- ja nivelperäisiä särkyjä.

On kuitenkin tärkeää, että venytykset suoritetaan oikein. Bustle kokosi yhteen yleiset mokat, joihin sortuessamme huollamme kehoa vain niin sanotusti puoliteholla.

Et lämmittele kroppaa ennen venytyksiä

Jos suunnitelmissasi on huolellinen kehonhuoltohetki ja syvät venytykset, eikä alla ole treeniä, kroppaa on hyvä lämmitellä ennen venytyksiin ryhtymistä. Jo vaikkapa muutaman minuutin hölkkä lämmittää kehoa niin, että se on vastaanottavaisempi venytyksille ilman kipua ja kiristystä.

Kevyt venyttely alkulämmittelyjen jälkeen on myös erinomainen keino ehkäistä loukkaantumisia ennen varsinaiseen treeniin ryhtymistä.

Et malta venytellä riittävän pitkää aikaa

On hyvä muistaa, että eri tyyppiset venytykset vievät myös aikaasi vaihtelevasti. Jos suunnitelmana on tehdä pitkiä, staattisia venytyksiä, sopiva kesto yhdelle venytykselle on asiantuntijoiden mukaan puolesta minuutista minuuttiin.

Dynaamisissa venytyksissä keho pysyy liikkeessä, jolloin venytyksen toistomäärät merkkaavat enemmän kuin ääriasennossa vietetty aika. Toista dynaamisia venytyksiä noin 10-12 kertaa, jotta saat kehonhuollosta parhaimman hyödyn irti.

Dynaamiset venytykset ovat myös niitä, joita tulisi suosia ennen treeniä, kun taas staattiset ja pitkät venytykset on hyvä jättää treenin loppuun sekä kehon huoltoon.

Unohdat hengittää venytyksen aikana

Keskity venytyksen aikana myös riittävän syvään hengitykseen, sillä happi kulkeutuu myös lihaksiisi.

Venyttelet aina vain tiettyjä osia kehostasi

Tämä saattaa johtua siitä, että olet huomannut toisten kehonosien olevan venyvämpiä, jolloin itse suorittaminenkin on mukavampaa. Kehoa tulisi kuitenkin huoltaa kokonaisvaltaisesti, jotta saat parhaimmat hyödyt irti säännöllisestä venyttelystä.

Bustlen artikkelissa huomautetaan myös, että hiljattain treenatut kehonosat kaipaavat erityisen huolellista venyttelyä treenin jälkeen.

Lue myös: Milloin treeni rasittaa kehoa enemmän kuin pitäisi? Hälytysmerkit, jotka jokaisen tulisi tunnistaa

Lue myös: Pientä flunssaa, mutta et osaa päättää, voitko treenata vai et - yksinkertainen sääntö auttaa sinua

Lue myös: Lievitä stressiä tehokkaasti jo kuudessa minuutissa - katso miten

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat