Kuva: Shutterstock

Yllättävät ruoka-aineet voivat saada olon uupuuneeksi - katso mitä välttää aamuisin

25.07.2018 17:15 - Elisa Jalasjoki

Esimerkiksi monet melonit sekä pähkinät voivat lisätä väsymyksen tunteita.

Uupunut olo voi monesti olla seurausta muustakin, kuin liian lyhyiksi jääneistä yöunista tai pitkästä, hektisestä päivästä. Esimerkiksi tietyillä ruoka-aineilla on tutkitusti vaikutusta siihen, kuinka pirteältä tai väsyneeltä oma olo tuntuu. 

Muun muassa Good Housekeeping -verkkosivuston julkaisemassa artikkelissa esiin nousee jopa 16 ruoka-ainetta, joiden sivusto väittää lisäävän uupumuksen ja väsymyksen tunteita.

Mikäli siis mietit millä keinolla pitäisit itsesi pirteänä koko päivän, alla olevasta listasta pääset näkemään ne herkut, joista kannattaa pysytellä loitolla - tai päinvastoin, jos tarkoituksenasi on nukahtaa illalla aikaisin, tiedät, mitä kannattaa nauttia. 

Katso lista alta.

1. Viikunat

2. Vesimeloni

3. Paahdettu bataatti

4. Pistaasit

5. Kuivatut luumut

6. Cantaloupemeloni

7. String cheese -juusto

Erityisesti Yhdysvalloissa suosittu String cheese -juusto vastaa mozzarella, mutta on yleensä hieman kovempaa. Juusto on myös monesti pakattu pitkulaiseen muotoon, josta sitä on helppo "repiä" nauhoiksi. Yhdysvalloissa kyseinen juusto on lasten keskuudessa suosittu välipala. 

Amerikkalaista string cheese-juustoa auki revittynä. (kuva: Shutterstock)

8. Pähkinävoi

9. Yrttiteet 

10. Kaurapuuro

11. Pähkinät

12. Kirsikat

13. Kalkkuna

14. Tumma suklaa

15. Banaani

16. Hummus

Lue myös: Hammaslääkäri paljastaa: 5 ruoka-ainetta, jotka saattavat pilata hampaasi

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat