Kuva: Fotolia

Tehosta laihtumista nauttimalla oikeita juomia ennen yöunia - 5 vinkkiä

08.06.2016 10:15 - Emmi Moilanen

Painon putoamista voi tehostaa myös levon aikana. Esimerkiksi rypälemehun antioksidantit saattavat auttaa rasvaa varastoitumaan terveellisempään muotoon.

Useimmat tietävät, että kofeiini ja sokeri myöhään illalla nautittuina voivat vaikeuttaa nukahtamista ja saada unirytmin sekaisin. On olemassa myös ravintoaineita, joita kannattaa suosia juuri ennen yöunille siirtymistä, sillä ne voivat tukea lihaskasvua, edistää verensokerin tasapainoa ja polttaa rasvaa.

Women’s Health listasi juomat, joita painonpudottajan kannattaa nauttia illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa.

Lasillinen maitoa

Kylmä tai lämmitetty lasillinen maitoa voi auttaa nukkumaan sikeämmin sisältämänsä tryptofaanin ansiosta. Parempi unenlaatu ja -määrä tarkoittavat vähemmän mielitekoja ruokaan ja herkkuihin seuraavana päivänä, jolloin napostelun määrä vähenee. Medicine and Sciense in Sports and Exercisen tekemän tutkimuksen mukaan myös maidon sisältämä kaseiiniproteeni on hitaasti imeytyvää, jolloin se voi auttaa lihasta kasvamaan tehokkaammin myös yön aikana.

Rypälemehu

Pieni annos täysrypälemehua ennen nukkumaanmenoa auttaa nukkumaan paremmin ja polttaa rasvaa yöunien aikana. Vuonna 2015 International of Obesityn tekemä tutkimus selvitti, että resveratroli, rypäleiden sisältämä antioksidantti, auttaa rasvaa varastoitumaan terveellisempään, ruskean rasvan muotoon.

Myös viini (erityisesti punaviinit) sisältää runsaasti resveratrolia. Valitettavasti alkoholi ei kuitenkaan ole paras nautittava juoma ennen nukkumaanmenoa. Melbournen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan ihmisillä, jotka joivat alkoholia ennen yöunia, havaittiin samankaltaisia aivokäyriä kuin ihmisillä, jotka saivat pieniä sähköiskuja läpi koko yön. Ei kuulosta erityisen miellyttävältä, joten ennen nukkumaanmenoa onkin parempi suosia mehua viinin sijaan.

Kamomillatee

Kuuma mukillinen kamomillateetä nostaa kehosi glysiinin tasoja, välittäjäainetta, joka rauhoittaa hermojasi sekä toimii miedon unilääkkeen tavoin. Kamomilla nostaa myös hetkellisesti kehosi lämpötilaa, jolloin sitä seuraava viilentymisreaktio voi auttaa sinua tuudittautumaan paremmin uneen. Kamomilla on yhdistetty myös glukoosin säätelyyn sekä painon putoamiseen. Varmista kuitenkin, että tee, jota nautit ennen nukkumaanmenoa, on kofeiinitonta, eikä ole myöskään laihduttajien suosimaa detox-valmistetta.

Kefiiri

Hapatetusta maidosta valmistettu, runsaasti probiootteja sisältävä maitojuoma toimii suolistosi bakteeritasojen hyväksi, edesauttaa ruuansulatusta sekä tehostaa vitamiinien ja mineraalien imeytymistä. British Journal of Sports Medicinessä julkaistu tutkimus yhdistää myös tällaisten jugurttimaisten juotavien hyödyt nukkumiseen ja tehokkaampien treenituloksien takaamiseen.

Soija

Soija sekoitettuna maitoon tai proteiinijauheeseen on täynnä tryptofaania, joka on tärkeä aminohappo muun muassa unenlaatumme takaamiseksi. Tryptofaani laskee myös kehon kortisolitasoja sekä auttaa taistelemaan haitallista, vatsanseudulle kertyvää rasvaa vastaan.

Lähde: Women's Health

Lue myös: Tutkimus paljasti 10 addiktoivinta ruokaa - näyttääkö tutulta?

Kilpailut

Uusimmat