Kuva: Shutterstock

Lapsen sängyssä saa olla enintään 3 unilelua - suomalaisen kasvatusgurun vinkit parempiin yöuniin

25.03.2019 16:45 - Senni Loikala

Pia Penttala huomasi Supernanny Suomi -ohjelman kuvausten aikana, että lapsilla oli sängyssään paljon leluja. Penttala kertoo, millaisia hyviä nukkumatottumuksia tukevia muutoksia perheissä tehtiin.

Lastensuojelun ammattilainen Pia Penttala vierailee Supernanny Suomi -televisiosarjassa auttamassa kahtatoista perhettä kasvatusasioissa. Penttalan mukaan monet haasteet perheissä liittyivät nukkumaankäyntiin.

- Lasten nukkuma-ajat venyivät, he eivät pysyneet sängyissään ja lapset hakeutuivat vanhempiensa viereen yöllä, Pia Penttala kuvailee.

Nukkumatottumusten muuttaminen oli Penttalasta haastavaa.

- Yöllä lapselle saattaa tulla pelkoja, kun koko talo hiljenee. Myös vireystilalla voi olla vaikutusta siihen, jos lapsi ei pysy sängyssään. Nämä ovat vaikeimpia muutoksen kohtia, sillä lapsi ei välttämättä osaa edes kertoa, miksi hän käyttäytyy tietyllä tavalla.

Pia Penttala kertoo Voice.fi:n haastattelussa, miten hän tuki perheitä parantamaan nukkumatottumuksiaan. Näistä vinkeistä voi olla hyötyä muillekin lapsiperheille.

Aktiivisuutta iltoihin

- Useissa perheissä lapset eivät päässeet purkamaan energiaansa, vaan saattoivat pysyä koulupäivän jälkeen sisällä ruutujen äärellä nukkumaanmenoon asti. Rauhoittumista ei tapahtunut, Pia Penttala kuvailee.

Ohjelmanteon aikana Penttala kannusti näitä perheitä ulkoilemaan iltaisin.

- Kun perheet palasivat kotiin, ei enää vietetty ruutuaikaa.

Supernanny Suomi -tv-sarja tulee tiistaisin AVA:lta kello 21. (kuva: Emmi Moilanen)

Nukkumaympäristö kuntoon

Pia Penttala huomasi, että lapsilla oli tyypillisesti paljon leluja sängyssään.

- Putsasimme sänkyjä ja lapset saivat ottaa sänkyyn korkeintaan kolme unilelua.

Useissa perheissä lastenhuoneen sängyssä vietettiin paljon aikaa. Penttala pohtii, että tämä voi johtua runsaasta älylaitteiden käytöstä. Sängyssä oleskelu olisi hyvä yhdistää vain nukkumiseen.

Lapsille otettiin käyttöön myös painopeittoja.

- Painopeitosta on apua levottomuuteen. Se vahvistaa alitajuntaan käsitystä siitä, missä raajat ovat eikä lapsi tunne tarvetta koko ajan heilutella niitä.

Huomiota iltarutiineihin

Pia Penttala kannusti perheitä kiinnittämään huomiota iltarutiineihin. Lapsille alettiin lukea iltasatuja, ja kodin valaistusta himmennettiin hyvissä ajoin ennen nukkumaankäymistä.

- Pienten muutosten avulla lapsi sisäistää, että pian ollaan käymässä nukkumaan.

Lue myös: Brittiformaatti pakotti Supernanny-Pian nutturaan ja univormuun: "Se oli vähän, että aargh"

Kilpailut

Uusimmat