Kuva: Shutterstock
Suurin osa pitää autoaan turvallisena, vaikka tilanne on todellisuudessa toisin
Autojen turvallisuus on kehittynyt viimeisen 15 vuoden aikana.
Suurin osa suomalaisista pitää autoaan turvallisena, vaikka peräti 40 prosenttia kertoo ajavansa yli 10 vuotta vanhalla autolla, selviää OP Ryhmän teettämästä kyselystä. Lähes 30 prosenttia arvioi autonsa erittäin turvalliseksi ja noin puolet melko turvalliseksi.
Lähes kaikkien kyselyyn vastanneiden autosta löytyy turvatyynyt ja yli 90 prosentilta hyvät renkaat. Ajonvakausjärjestelmä on noin 63 prosentilla vastaajista
Vanha autokanta heijastuu liikenneturvallisuuteen, koska autoista puuttuvat monet uudet turvajärjestelmät. Viime vuonna henkilö-autojen keski-ikä Suomessa oli jo 13,6 vuotta. Ajoneuvon ikä vaikuttaa ajoneuvon aktiivisiin ja passiivisiin turvallisuuteen ja kuljettajaa avustavien järjestelmien määrään.
– Mitä vanhempi auto on, sitä vähemmän ja heikompia turvavarusteet ovat. Esimerkiksi ajonvakausjärjestelmä tuli uusiin autoihin pakolliseksi vuonna 2014. Meillä on siis liikenteessä paljon autoja, joista tämä perusturvajärjestelmä puuttuu, kertoo ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander.
Suomalaisten kiristynyt taloustilanne näkyy autojen vaihtohalukkuudessa. Autoja ei vaihdeta uudempiin, mikä hidastaa autokannan uudistumista ja siten heijastuu liikenneturvallisuuteen.
Näitä pidetään tärkeimpinä turvavarusteina
Vastausten perusteella tärkeimpinä auton turvavarusteina pidetään turvavöitä, ABS-jarruja, hyviä renkaita ja turvatyynyjä. Yli 40 prosenttia mainitsee tärkeimpänä turvavarusteena ajonvakautusjärjestelmän, 37 prosenttia peruutuskameran ja 26 prosenttia automaattisen hätäjarrutusjärjestelmän.
– Viime vuosina tulleista turvajärjestelmistä ajonvakausjärjestelmän lisäksi yhdeksi tärkeimmistä voi nostaa automaattisen hätäjarrutusjärjestelmän, joka voi estää törmäyksen kokonaan tai ainakin selvästi pudottaa nopeutta ennen törmäystä, sanoo Hiljander.
Lue myös: Tekoäly keksi uusia antibiootteja: "Auttaa taistelussa superbakteereja vastaan"
Lue myös: Tiedätkö miten paljon kaukojunaan saa ottaa matkatavaroita? VR antaa selkeät ohjeet
Lähde: OP-Ryhmä