Kuva: AOP
Legendaarisen kauhuparodian jatko-osan ensimmäiset näyttelijäkiinnitykset julki
Uusi Scary Movie -elokuva saa ensi-iltansa vuonna 2026.
Legendaarinen kauhukomedia Scary Movie saa jatkoa ensi vuonna, kun elokuvasarjan kuudes elokuva julkaistaan 12. kesäkuuta 2026, kertoo muun muassa The Hollywood Reporter.
Tulevan elokuvan ensimmäiset näyttelijäkiinnitykset on nyt julkaistu. Mukana ovat ainakin ensimmäisestä, vuonna 2000, julkaistusta elokuvasta tutut Anna Faris ja Regina Hall, jotka tunnetaan Cindynä ja Brendana.
Wyansin veljeksille tämä on siis ensimmäinen Scary Movie -elokuva 18 vuoteen.
- Emme malta odottaa, että saamme jälleen herättää Cindyn ja Brendan henkiin ja saamme tavata jälleen hyvät ystävämme Keenenin, Shawnin ja Marlonyn, eli kolme miestä, joiden puolesta kirjaimellisesti kuolisimme, kaksikko toteaa yhteislausunnossaan.
Vuonna 2000 julkaistu Scary Movie oli aikansa suuri hitti ja se tuotti kotimaassaan 42 miljoonaa dollaria. Sen jälkeen elokuva on saanut viisi jatko-osaa, joista viimeisin julkaistiin vuonna 2013.
Lähde: The Hollywood Reporter