Kuva: Shutterstock

Tiesitkö näitä faktoja? Asiantuntija kertoo, koska verottaja kiinnostuu second hand -kaupoistasi

17.08.2025 10:15 - Hanna Levänen

Käytetyn tavaran myyntiin liittyvät veroasiat puhututtavat ihmisiä.

Käytetyn tavaran myynti on yleistynyt suomalaisten keskuudessa jo useamman vuoden ajan, jopa siinä määrin, että voidaan puhua trendistä. Samaan aikaan sosiaalisessa mediassa käydään tiivistä keskustelua siitä, kuinka paljon ja mitä verkkokirppareilla voi myydä ennen kuin verottaja kiinnostuu asiasta.

Yleistä keskustelua ja Verohallinnon ohjeistusta verratessa löytääkin monta ristiriitaa. Siispä kysyimme asiantuntijalta, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, kun ryhtyy myymään käytettyä tavaraa verkkokirpputoreilla.

Ensimmäinen huomioitava asia on tavaran myynnistä saatava myyntivoitto eli luovutusvoitto, jonka raja on 5 000 euroa vuodessa. Tämä koskee siis omassa tai perheen käytössä olleen tavanomaisen koti-irtaimiston myyntiä.

Jos myyntivoitto ylittää kyseisen rajan, tulee myynneistä ilmoittaa verottajalle. Samoin tulee toimia, jos yksityishenkilö myy muuta kuin omassa tai perheen käytössä olevia tavanomaisia tavaroita yhteensä yli 1 000 eurolla vuodessa ja saa myyntivoittoa. Verohallinnon ylitarkastaja Minna Palomäen mukaan 1 000 euron raja lasketaan myyntihinnoista, ei myyntivoitoista.

Sama 1 000 euron raja koskee muuta kuin tavanomaista koti-irtaimistoa, kuten autoja, taide-esineitä ja golfosakkeita.

- Myyntivoittoa laskettaessa myyntihinnasta vähennetään ostohinta. Sekä myyntihinta että ostohinta on pystyttävä selvittämään luotettavasti, Palomäki kertoo Voice.fi:lle.

Mutta kenelle ilmoitusvelvollisuus kuuluu, varsinkin jos kauppaa käydään erillisen palvelun kautta?

Palomäen mukaan alustaoperaattoreilla eli yrityksillä, jotka tarjoavat digitaalisen kaupankäyntialustan, on vuodesta 2023 lähtien ollut velvollisuus kerätä tiedot alustoillaan toimivista myyjistä ja toteutuneista myynneistä sekä ilmoittaa ne Verohallinnolle vuosi-ilmoituksella.

- Kansainvälisen automaattisen tietojenvaihtojen kautta Verohallinto saa myös tietoa suomalaisten myyjien ulkomaisilla alustoilla tekemistä kaupoista, Palomäki kertoo.

Vaikka alustaoperaattoreilla on tiedonantovelvollisuus Verohallinnolle, myös jokaisella verovelvollisella on edelleen aina velvollisuus itse ilmoittaa veroilmoituksella saamistaan myyntivoitoista.

- Alustaoperaattorin ei tarvitse ilmoittaa Verohallinnolle pienimuotoista tavaramyyntiä. Alustaoperaattori ilmoittaa tiedot myynneistä vain, jos henkilö on kalenterivuoden aikana myynyt saman alustaoperaattorin kautta vähintään 30 tavaraa tai on saanut myynneistä yli 2 000 euroa, Palomäki selventää.

- Myyjällä on lisäksi aina velvollisuus itse ilmoittaa veroilmoituksella myynneistä, jos tavanomaisen koti-irtaimiston luovutusvoitot ovat yli 5 000 euroa tai muun kuin tavanomaisen koti-irtaimiston myyntihinnat ovat yli 1 000 euroa ja luovutuksissa syntyy luovutusvoittoa.

Entä sitten, jos myyjä ei tiedä velvollisuudestaan ilmoittaa myynneistään?

Palomäki korostaa, että myyjällä on vastuu ilmoittaa myyntivoitot oikein. Jos ilmoituksen tekemisen unohtaa vallan, on ylitarkastajan mukaan veronkorotus mahdollinen.

Yksi sosiaalisessa mediassa keskustelua aiheuttava teema on se, että jos huomaa jollekin kertyvän paljon myyntejä kaupankäyntialustalle, voiko epäillä kyseessä olevan liiketoimintaa, josta ei makseta veroja. Palomäen mukaan elinkeinotoiminnan keskeinen tunnusmerkki on se, että toimintaa harjoitetaan vakaassa tulonhankkimistarkoituksessa.

- Jos uutta tai vanhaa tavaraa ostetaan ja myydään säännöllisesti ja ansaintatarkoituksessa, saadut myyntivoitot ovat verotettavaa elinkeinotoiminnan tuloa. Mitään tarkkaa euromääräistä rajaa ei ole, Palomäki täsmentää.

Lue myös: Verohallinto oikoo yleisiä väärinkäsityksiä verovähennyksiin liittyen

Lue myös: Verottajan mukaan suomalaisilla on uusi "kansanhuvi" - muistuttaa nyt seurauksista

Lue myös: Kierrätyskeskus teki kovan linjauksen: ei vastaanota enää tietyn brändin vaatteita

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.