Kuva: Marek Sabogal, Shutterstock

Lahjakulttuuri on ongelmallinen, tietää kuluttamisesta kirjan kirjoittanut Julia Thurén - loistavat lahjaideat, joita et ole vielä keksinyt

21.09.2021 19:15 - Henna Koste

Julia Thurén vinkkaa Kaikki kuluttamisesta -kirjassaan, kuinka piinaavan lahjarallin voi hoitaa rahaa ja luontoa säästäen - lahjan laadusta tinkimättä.

Nurkan takana häämöttävä joulusesonki on saattanut jo herätellä innokkaimmat (tai eniten ahdistuvat) pohtimaan joululahjahankintojaan. Vaikka aineettomista lahjoista on puhuttu vuosi vuodelta enemmän, moni ajattelee yhä, että lahjan täytyy olla uusi ja avaamattomassa paketissa oleva esine tai esimerkiksi lahjakortti. 

Toimittaja-kirjailija Julia Thurén paneutuu tuoreessa Kaikki kuluttamisesta -kirjassaan (Gummerus) kuluttamisen juuriin ja siihen, miten tavaran haalimisen voisi lopettaa. Thurén nostaa esiin myös lahjojen ostamisen. Kirjailija toteaa, että hän on itse kokenut ankeasta lahjasta luopumisen haastavana, sillä saamastaan esineestä tuntee vastuuta. Helpommaksi tilannetta ei tee se, että lahjan antajat tiedustelevat jälkikäteen kehuja ja kiitosta kalastellen, mitä mieltä lahjasta oltiin. 

"Kaikki olemme kuulleet ainakin tarinoita siitä, miten lahjaksi saadut rumat koriste-esineet on nostettu komeron perältä hyllylle esiin antajan vierailun ajaksi", Thurén kirjoittaa.

Hän muistuttaa, että lahjan ei tarvitse olla yllätys ja kannustaakin avoimeen keskusteluun: esimerkiksi isovanhemmille voi kertoa, millaisia lahjoja lapselle saa antaa. 

Thurén myöntää, ettei suinkaan inhoa lahjoja. Hän kertoo, että on iloinnut löytäessään jollekulle täysosuman tai saadessaan itse sellaisen. Entä, millaisia ovat kuluttamisesta tietokirjan kirjoittaneen Thurénin ikimuistoisimmat lahjat?

"Ihanimpia lahjoja, mitä itse olen saanut, on ollut kirja, jonka antaja oli jo lukenut ja merkannut marginaaliin hauskoja minulle tarkoitettuja huomioita - se oli kuin keskustelua lahjan antajan kanssa", hän kertoo kirjassaan. 

Idearikas oli myös kirjailijan kaverin antama äitienpäivälahja vaimolleen. 

"Kaverini taas pyysi taloyhtiötä vaihtamaan ulko-oven koodin vaimonsa syntymäpäivän numeroiksi äitienpäivän kunniaksi", kirjassa kerrotaan. 

Julia Thurénin uutuuskirjassa perehdytään muun muassa siihen, miten siirrytään kuluttamaan asioita, jotka eivät kulu. Thurénin esikoiskirja Kaikki rahasta ilmestyi vuonna 2018. (kuva: Gummerus)

Lue myös: Alma paljastaa, kuinka raha ratkaisee hänen mediahaastatteluissaan

Lue myös: Paljonko rahaa valmistuvalle pitäisi viedä? Saako lahja olla käytetty? - poimi asiantuntijan vinkit

Kilpailut

Uusimmat