Kuva: Timo Korhonen / AOP
100 litraa sahtia valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi
Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkaistaan tammikuussa
Elokuussa ensi-iltansa saanut, Teemu Nikin ohjaama ja käsikirjoittama 100 litraa sahtia on valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi.
Elokuva kertoo sahtipitäjän siskoksista, jotka joutuvat kilpajuoksuun aikaa vastaan, kun häihin luvattu sata litraa sahtia katoaa heidän ja kyläläisten suihin. Elokuvan pääosissa nähdään Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka.
100 litraa sahtia on saanut aiemminkin tunnustusta, kun Knihtilä ja Lonka palkittiin elokuvasta yhteisellä parhaan naisnäyttelijän palkinnolla Black Nights Film Festivalilla marraskuussa 2024, ja elokuvan tuottaja Jani Pösö sai vuoden elokuvatuottaja -palkinnon.
Suomen Oscar-raadin mukaan elokuva 'Epätavallisesta asetelmasta' on syntynyt yleisöä koskettava ja mieleenpainuva tragikomedia, jonka miljöö on luontevasti suomalainen, mutta samalla universaali maalaismiljöö.
Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkaistaan 22. tammikuuta 2026.
Lue myös: Kaija Koo -elokuvan ensimmäinen traileri julki - katso miltä näyttää Kaunis rietas onnellinen
Lue myös: Klaus Härön uutta elokuvaa kuvataan Helsingissä
Lähde: Filmikamari