Radio Novan Aamussa ajetaan Kimmon parta pois ja tuottaja-Markus on tehnyt krusaalin virheen joulukuusen kanssa. Minna käy ilmeisesti kuumana Bocellin poikaan ja käydään läpi myös Kimmon joulun paisti. Kuuntele Iltapalat tästä!
Radio Novan Aamussa Kimmo huomaa olevansa vuodessa 2018 ja Minnan ärsytyksenä on joulun sää! Minnalla on myös puheissa eri näköiset rohdokset ja käydään läpi mitä puolisolle lahjaksi, kuuntele Iltapalat tästä!
Käytettynä annetaan paljon esimerkiksi designia ja elektroniikkaa.
Jouluna on ihanaa muistaa sukulaisia ja muita rakkaita ihmisiä. On kuitenkin hyvä muistaa, että aina lahjan ei tarvitse olla materiaa.
Suvin navigointi taidot hämmentävät Eskoa. Suvi lähti 55 minuuttia ennen Eskoa, ja saapuminen päämäärään tapahtui samaan aikaan. Kaverin puolesta kyselen -osiossa Esko ja Suvi auttavat Jaria häpeään ja tunnustamiseen liittyvässä ongelmassa. Työnantajien joululahjat puhuttavat studiossa. Esko ei tykännyt viinistä lahjana ja Suvista liukuri on hyvä lahja. Kuuntele Iltapäivän parhaat palat tästä!
Radio Novan Iltapäivässä ihmetellään Qatariin ostettuja kannattajia. Kaverin puolesta kyselen -osiossa kuulija Anssia ihmetytti ihmisten tapa vastata puhelimeen, ja Esko ymmärsi Anssia täysin. Esko ja Suvi pohtivat lapsuuden joululahjatoiveita ja Eskoa harmittaa yksi joululahja edelleen. Myös liukastuminen ja työsuhde-edut puhuttavat. Kuuntele Iltapäivän parhaat palat tästä!
Mieleenpainuvimmat lahjat, eivät useinkaan ole materiaa.
Radio Novan Iltapäivässä hämmästellään tänään ruusujen hintaa.
Kaverin puolesta kyselen -viesti saa Suvin hämmästymään mille kaikelle voidaan antaa nimeksi Esko Eerikäinen? Myös joululahjat puhuttavat heitä, pitääkö lahjasta olla aina kiitollinen vai saako sanoa suoraan mitä ajattelee? Suvi ja Esko antavat myös näytteet ruotsin kielen taidoistaan, kumman sinä palkkaisit näytteiden perusteella?
Julia Thurén vinkkaa Kaikki kuluttamisesta -kirjassaan, kuinka piinaavan lahjarallin voi hoitaa rahaa ja luontoa säästäen - lahjan laadusta tinkimättä.
Anssi ja Niina löysivät uuden paikan, vai onko kyseessä sittenkin kirjoitusvirhe, vai eivätkö Anssi ja Niina näe enää lukea laserleikkauksista huolimatta. Niina löysi myös ilahduttavan piirteen lumesta, mutta mitä Anssi on tehnyt vaimonsa joululahjalle? Kuuntele, niin tiedät mistä puhutaan!
Joululahjojen myymiseen on monia syitä. Harvoin ensimmäinen motiivi on kuitenkaan rikastuminen.
Kokemukset ovat olleet pääosin positiivisia.
Erikoinen vuosi toi mukanaan pieniä lisämausteita, mutta mikä oli parasta tässä vuodessa? Ei kai Anssi ole jo avannut joululahjaansa? Entä mitä eeppistä on tapahtunut autokorjaamolla?
Joululahja voi olla myös lupaus yhteisestä laatuajasta.
Mieleenpainuvimmat lahjat, eivät useinkaan ole materiaa.