Nyt on aika valaa tinoja – lue mitä muodot ja varjot kertovat sinulle

31.12.2014 10:17 -

Tinan valaminen on alunperin Ruotsista Suomeen kulkeutunut ennustusmenetelmä, joka vakiintui porvariston keskuudesta kansan tavaksi joskus 1800-luvulla. Mitä tinat voivat kertoa meille?

Tinan valaminen kuuluu vakiintuneisiin uudenvuoden perinteisiin. Valuu tehdään yleensä uudenvuoden päivän vastaisena yönä (31.12-1.1).

Tinan valamisen kantamuoto on vahasta ennustaminen, jossa palanen kynttiläntalia tai sinettivahaa sulatetaan kipossa, ja kumotaan samalla tavalla kylmään veteen tai kiven päälle. Kuvio tulkitaan joko kynttilän liekkiä vasten tai sellaisenaan.



Tulkitse tinan varjoa kynttilää/valoa vasten:

Aave: Älä pelkää. Kannustava enne jonka tarkoitus on muistuttaa unohdetuista asioista.
Ankkuri: Vakaata vuotta, uskollisuutta ja rahaa
Apila: Kolmilehtinen apila voi enteillä perhe/vauvauutisia. Neliapila taas on onnekas enne. Osta vaikka arpa. 
Auto: Matkaa tai rahanmenoa. Toisaalta rahaa ja ystävän vierailua
Aasi: Perintö
Ankka: Raha
Apina: Salainen vihollinen
Ase: Epäsopu
Avain: Raha, Naimiset

Enkeli: Onni, Rakkaus, Suojelus
Eläin: Isot (lehmä, norsu, valas..) kuvaavat yleensä saavutuksia, pienet (rotta, kani, siili..) pikkuharmeja. Piikikkäät tai sarvekkaat eläimet voivat olla tulkitsijasta riippuen suojelevia tai uhkaavia. 

Hammas: Eläimen hammas enteilee harmeja. Ihmisen hammas kehottaa oppimaan päästämään ajoissa irti vanhasta.
Hattu: Menestys
Hedelmä: Uutta alkua, vaurautta, myös pelivoittoja.
Hevosenkenkä: Kertoo onnekkasta vuodesta, onnistunut avioliitto (Tai huonosti sulatetusta tinasta)
Hevonen: Matka
Hiiri: Köyhyys
Hiput: Raha
Hämähäkki: Raha, Onni
Härkä: Vihamiehen herja
Hyönteiset: Pikkumaisuus ei ole hyvästä. Muistuttaa myös ettei vaalituin asia aina ole tärkein.

Ihmishahmo: Työhön ja suhteisiin liittyviä muutoksia.

Jänis: Menestys kaupungissa
Jalka: Enteilee kiireistä vuotta. Myös onnettomuutta matkalla.

Kala: Hyvät uutiset ulkomailta
Kalat: Varoittaa valheellisista ihmisistä ja tylsistymisestä. Opi tunnistamaan tosiystävät. Kallo: Eläimen kallo povaa päämäärän selkeytymistä. Ihmisen kallo povaa huonoa onnea.
Karhu: Matkustus Kasvi: Miellyttäviä yllätyksiä, kehottaa myös rentoutumaan.
Kattila: Kuolema
Kauris, Hirvi: Riidat, Epäonni kaupankäynnissä
Keihäs: Pidä puolesi, joku yrittää uhata sinua tai perhettäsi. Keihäs on myös suojeleva ase uhkaa vastaan.  Kenkä: Matkustelua ja uusia tuttavuuksia.
Ketju: Ehjä: Naimiset, Rikkoutunut: Vastoinkäymiset
Kettu: Petollinen ystävä
Kirje: Merkittävä uutinen
Kirves: Vaikeuksien voittaminen
Kissa: Petos tai oku uskoo sinulle salaisuuden. Ole luottamuksen arvoinen.
Koira: Uskolliset ystävät, tai hännystelijä; varo oman edun tavoittelijoita.
Komeetta: Epäonni
Kori: Perheenlisäys
Kotka: Onnekas asuinpaikan muutos
Kruunu: Valta, Wanha hääenne naimattomalle. Symboloi myös yltäkylläisyyttä.
Kukka: Ihailija, Naimiset. ukkivat kukkaset symboloivat onnea ja perhejuhlia, kuten häitä tai ristiäisiä. Torvimaiset kukat, liljat ja kallat taas voivat enteillä suru-uutisia. Kukkakimppu: Hääjuhlaenne Kuunsirppi: Menestys, Onni
Kuusi: Onni
Kärryt: Matka, Vaihteleva onni, KöyhyysKäsi: Auttava käsi. Varoittaa tekemästä hätäisiä päätöksiä tai luottamasta kehen tahansa. Käärme: Huonoa tai hyvää. Eroottinen ihmissuhde tai petollisia kavereita. Vaara

Lapsi: Mahdollisia vauvauutisia. Kehottaa myös huomioimaan sisäisen lapsen. Laiva: Matkustus, Onni, Ystävän vierailu
Laukku: Kielii stressistä, pitäisi opetella rentoutumaan.
Lehmä: Raha
Leijona: Menestys ystävien avulla
Lentokone: Matkustus, Epäonnistunut hanke
Lepakko: Epäonnistunut hanke
Linna: Odottamaton onni tai perintö
Lintu: Onni, Matkustus. Joskus suru-uutisia
Lippu: Vihamiesten vaara
Lohikäärme: Suuri ja yhtäkkinen muutos
Luostari: Onni

Merenneito: Epäonni
Mies: Vieras saapuu
Möykky: Yksi, muodoton ja sileä valu on todella huono enne.
Mustekala: Sairastelua, huonoa terveyttä.

Naisen pää: Riita naapurin kanssa
Neliö: Rauha
Norsu: Onni, Terveys
Numerot: Onni, Terveys, Avio-onni
Nuoli: Uhka nuolen osoittamasta suunnasta. Amorin nuoli enteilee rakkautta, mutta varoittaa myös mustasukkaisuudesta.

Omena: Pitkä ikä, Raha
Omenapuu: Matkustus

Pallo: Pyöreät muodot kuvaavat runsautta, kehottaa myös huolehtimaan sisäisestä lapsesta ja terveydestä.
Pelikorttimaa: Pidä kiinni rahoistasi, älä hassaa turhuuksiin. 
Perhonen: Onni, Nautinto
Petoeläin: Epäonni
Pilvi: Epäonni
Pistooli: Katastrofi
Puukko: Epäsopu Puu: Uusia mahdollisuuksia, asioiden etenemistä.
Pässi: Vihamiehet
Pöllö: Epäonni, Sairaus, Köyhyys, Häpeä
Risti: Epäonni, Viivästys, Kuolema
Ruukku: Terveys
Ruumisarkku: Kuolema
Ruusu: Onni
Röpelöisyys: Raha

Sakset: Epäonni, Riidat, Ero Sarvet/Sarvekas eläin: Varoittaa vaarasta tai uhkaavasta tilanteesta. Sarvi/ Terä/ terävä pää on myös tehokas puhkaisemaan Pahan silmän.
Sammakko: Rakkaus, Raha
Sateenvarjo: Epäonni
Sieni: Riita, Ero
Sika: Onni, Epäonni
Silta: Matkustus
Sirpaleet: Epäonni
Sormus: Naimiset, Hääuutisia, sitoutumista, kosintaa.
Sydän: Nautinto
Symboli: Jos tinasi jähmettyy jonkin tunnetun symbolin muotoon, on se yleensä hyvä enne. Kehottaa toisaalta miettimään elämän epäkohtia uudestaan. Tutustu symboliin paremmin.

Talo: Menestys liiketoimissa Talousväline (esim. silitysrauta): Älä tapa itseäsi työllä. Myös muutoksia perheen sisäisissä asioissa.
Tammenterho: Terveys Tiimalasi: Välitön perikato. Ajankäyttöön liittyviä ongelmia, kuten kiireitä.
Tikapuut: Matkustus
Tuoli: Perheenlisäys
Tykki: Onni
Tähti: Menestys Työkalu: Tuleva vuosi ei tule olemaan helppo. Älä lepää laakereillasi.   Vaate: Yllätyksiä, surua tai huolta Vainaja: Älä pelkää. Kannustava enne jonka tarkoitus on muistuttaa unohdetuista asioista. Vasara: Voitto vihamiehistä Veitsi tai terä: Lopetusta. Uusia tuttavuuksia, ole varuillasi selkäänpuukottajien suhteen.  Vene tai Laiva: Matkaa tai uutisia matkojen takaa.
Vuori: Voimakkaat ystävät
Monta vuorta: Voimakkaat viholliset

Ympyrä: Sairaus, Raha   Mitä valettu tina sitten muodoiltaan kertoo?
- Sileä pinta merkitsee tylsää vuotta tai huonoa terveyttä.
- Litteä valu kuvaa laiskaa ja saamatonta vuotta. Kehottaa miettimään asenteitasi.
- Ropoliainen, epätasainen pinta povaa rahaa ja rikkautta, mutta varo sotkemasta tinan ropoliaisuutta sakkaantuneeseen tinakengän pinnoitteeseen.
- Pitsimäiset, reikäiset reunukset enteilevät ihailijoita tai kosijoita. Varoittaa myös ylpistymisestä. 
- Pikarimaiset syvennykset, maljat ovat yleensä huonoja enteitä, ja voivat povata jopa kuolemantapausta perheessä.
- Pitkät nauhat tai kepit kehoittavat kärsivällisyyteen. Jos haluat tuloksia, täytyy odottaa.
- Valun katkeaminen puolestaan povaa kiireistä vuotta. Sitä kiireisempää, mitä useammassa osassa valusi on.
- Pitkä valukeppi ja erillinen, pyöreä pallukka kehottaa päästämään irti eikä märehtimään menneitä.
- Pieniin osiin hajoava valu on kiireisen vuoden ja piittaamattomuuden merkki. Opi erottamaan elämäsi tärkeimmät asiat toissijaisista turhuuksista.
- Pienet, pisaranmuotoiset murut kuvaavat vuoden kyyneleitä. Vähän tai paljon.
- Haaroittunut valu enteilee vaikeita valintoja ja mutkia suunnitelmiin. Kaikkea ei voi saada.   Huomio! Valamisessa syntyville kuvioille kannattaa myös yrittää miettiä omia tulkintojaan.

Tinat ovat pitkälti ongelmajätettä. Ne kannattakin kierrättää oikeaoppisesti tai käyttää uudestaan jälleen vuoden päästä, kun on aika valaa uudet tinat.

Lähteet: Noidankoto.blogspot.fi, Blog.kansanperinne.net, Wikipedia
Kuvat: Shutterstock

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat