Syyhy on puhututtanut mediassa tänä keväänä paljon.
Loiri ja Stina Edelmann olivat 1990-luvulla yhdessä noin kuusi vuotta.
Kuka sanoi, ettei laukku voisi toimia hameena?
Ranskalainen Jacquemus tietää, miten sosiaalinen media saadaan villiitymään muotinäytöskuvista.
Y2K-muoti pitää pintansa.
Minnan työmatkoissa on kaunis häiriötekijä, joka jää mietityttämään Kimmoa. Lappiin on pölähtänyt merkittävä vierailija! Minnan sieluun sattuu 20 vuotiaan Niilon kohtalo. Kimmon TOP3 ötököissä on apokalyptisiä piirteitä.
Tina Turner koki pitkän elämänsä aikana paljon vastoinkäymisiä ja menetyksiä.
Laulaja Tina Turner menehtyi keskiviikkona kotonaan Sveitsissä.
Laulajan kerrotaan kuolleen kotonaan Sveitsissä.
Tuote sisältää tukehtumis- ja kuristumisvaaran.
Aitolehden lisäksi sarjassa seurataan Erna Huskon, Eevi Teittisen ja Pernilla Böckermanin elämää.
Muotitalon talousjohtajan mukaan tänä vuonna tullaan näkemään alusvaatteistaan tunnetun muotitalon uudenlainen muotinäytös.
Pink on aiemmin kertonut olevansa hyvissä väleissä entisen kiistakumppaninsa kanssa.
Näyttelijä Christina Applegatella diagnosoitiin MS-tauti keväällä 2021.
Näyttelijä kertoi ennen gaalaa jännittävänsä tapahtumaa.
Suosikkiartisti avaa Tinakenkäkuningatar-dokumentissa ajatuksiaan elämästä ja urastaan. Hän haluaa antaa omalla tarinallaan voimaa muille. Muun muassa julkisuuden varjopuolet tulevat elokuvassa esiin.