Yllättikö talvikeli - muista nämä ohjeet

29.11.2012 11:32 -

Talvikelit vaativat jokaiselta ajoneuvon kuljettajalta ennakointia talveen valmistautuessa, yksittäistä matkaa suunniteltaessa ja ennen kaikkea liikenteessä.

Poliisi ja Trafi kehottavat autoilijoita valmistautumaan oikein talvikeleihin.

– Auton renkaiden on oltava hyvässä kunnossa ja ilmanpaineet oikeat, ja auto on puhdistettava kunnolla lumesta ja jäästä ennen ajoon lähtöä, Jussi Pohjonen liikkuvasta poliisista sanoo.

– On myös muistettava, että auton ja ikkunoiden puhdistaminen vie aikansa, johtava asiantuntija Inkeri Parkkari Trafista jatkaa. Ennen matkaan lähtöä kannattaa seurata sääennusteita ja voimassa olevia varoituksia.

Talvikeleillä on varattava riittävästi aikaa matkantekoon ja otettava vaihtelevat olosuhteet huomioon omassa ajotavassa.

– Hyvällä ajanhallinnalla vältetään turha kiire ja sen aiheuttamat riskit, Parkkari painottaa.

Erityisesti talven liukkailla korostuu se, että turvallinen liikenne on yhteispeliä – niin eri ajoneuvojen kuljettajien, matkustajien kuin kevyen liikenteen väylillä liikkuvienkin. Aikuisten tulisi myös toimia aina hyvänä esimerkkinä lapsille liikenteessä.

– Onnettomuuksien määrä vaihtelee paljon vuodesta toiseen talven sääolojen mukaan. Tyypillisenä onnettomuuspäivänä sataa lunta ja lämpötila on alhainen. Tuolloin myös pöllyävä lumi heikentää merkittävästi näkyvyyttä, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ilkka Juga toteaa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan hankalan sään aiheuttaa monesti matalapaine, joka liikkuu Suomen yli tai eteläpuolitse. Tällaiset säätilanteet ovat kuitenkin useimmiten hyvin ennustettavissa. Vaikeimpia ovat paikalliset lumisateet: esimerkiksi rannikon läheisyydessä avoimen meren aiheuttamat lumisateet voivat aiheuttaa pääkaupunkiseudulla suuria ongelmia liikenteelle.

Kunnossapidon laatu varmistetaan tiukoin kriteerein


Liikennevirasto on varautunut tulevaan talveen muun muassa suunnitelmallisella kunnossapidolla. Maanteiden kunnossapidossa urakoitsijan rooli päivittäisessä toiminnassa on avainasemassa.

– Sovittu laatu- ja palvelutaso on tärkeää varmistaa, teiden kunnossapidon asiantuntija Olli Penttinen Liikennevirastosta sanoo. Säiden vaihtelun lisääntyessä myös huonojen kelien määrä lisääntyy. Jokaisen autoilijan on muistettava, että auraukset ja muut kunnossapitotehtävät ottavat aina oman aikansa.

Myös rautateillä tiukat laatu- ja turvallisuuskriteerit ovat tärkeitä.

– Kunnossapitotyöt tehdään aina liikenteen ehdoilla mahdollisimman häiriöttömän junaliikenteen takaamiseksi. Tämän onnistumiseksi sujuva yhteistyö liikennöitsijöiden ja liikenteen ohjauksen kanssa on tässä tärkeää, radanpitoyksikön päällikkö Matti Levomäki Liikennevirastosta kertoo.

Merillä liikennerajoituksia asetetaan satamiin jääpeitteen paksuuden mukaan.

– Satamien liikennerajoituksilla varmistetaan ensisijaisesti alusliikenteen turvallisuus, talvimerenkulun ylitarkastaja Jukka Väisänen Liikennevirastosta jatkaa. Ensi talvena käytössä on viisi perinteistä ja kaksi monitoimimurtajaa. Myös talvimerenkulku on monen osapuolen yhteistyötä.

(Radio Nova, Liikkuva poliisi, Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Ilmatieteen laitos)

Kilpailut

Uusimmat