Iriz Silander ja VIP-vieraat -ohjelmassa Iriz Silander haastattelee Sampo Kaulasta puhelimitse. Aiheina ovat muun muassa julkisuus sekä tulevaisuuden suunnitelmat. Kaulanen myös kertoo, miten pääsi päihteistä lopullisesti eroon.
Podcast
noin vuosi sitten
Iriz Silander ja VIP-vieraat -ohjelmassa Iriz Silander haastattelee Sampo Kaulasta puhelimitse. Aiheina ovat muun muassa julkisuus sekä tulevaisuuden suunnitelmat. Kaulanen myös kertoo, miten pääsi päihteistä lopullisesti eroon.
Podcast
noin vuosi sitten
Vuosi sitten menehtyneen Ilkka Kanervan leski kertoo podcastissa myös uudesta harrastuksestaan.
Podcast
noin vuosi sitten
Tuomisto avautui jo edesmenneestä isästään Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa.
Podcast
noin vuosi sitten
Artisti Robin kertoo Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa joutuneensa useaan otteeseen ilkivallan kohteeksi.
Podcast
noin vuosi sitten
Jääkiekkoilija Olli Jokisen Katerina vaimo kertoo podcastissa kahdeksan vuotta perheen parissa työskennelleen lastenhoitajan yllättäneen ikävällä tavalla.
Viihde
noin vuosi sitten
Kimmo oppii fine diningin saloja ja Minna kertoo kaaoksesta ennen kuin vieraat saapuvat. Pohditaan, miksi on vaikeaa sanoa ei ja mikä on pahin asia, mistä ei ole osannut kieltäytyä. Mitä kaikkea laitetaan Mordor-säkkiin?
Radio Novan Aamu
noin vuosi sitten
Näyttelijä Mikko Parikka näytteli Jiri Viitamäkeä Salatut elämät -sarjassa yli kymmenen vuoden ajan.
Podcast
noin vuosi sitten
Laulaja Marita Taavitsainen iloitsee uuden kotinsa olevan tilava ja valoisa.
Podcast
noin vuosi sitten
Tola vieraili Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa ja kertoi nuorena kokemastaan ahdistuksesta ja paineesta, jota näyttelijäntyö hänelle aiheutti.
Viihde
noin vuosi sitten
Suosikkitubettaja kertoo saavansa erityistä kohtelua julkisuutensa vuoksi.
Podcast
noin vuosi sitten
Jääkiekkoilija Olli Jokisen Katerina vaimo kertoo podcastissa kahdeksan vuotta perheen parissa työskennelleen lastenhoitajan yllättäneen ikävällä tavalla.
Podcast
noin vuosi sitten
Huippukokki Kape Aihinen on halunnut pitää parisuhteensa poissa julkisuudesta.
Podcast
noin vuosi sitten
Kristiina Komulainen kertoo, että poliiseista tehdyt kantelut ovat osa poliisin työtä.
Podcast
noin vuosi sitten
Näyttelijä Kalle Lamberg haaveili pitkään pääsevänsä näyttelemään suosittuun Putous-ohjelmaan. Kun mahdollisuus avautui, oli kuitenkin liian myöhäistä.
Podcast
noin vuosi sitten
Hyvinvointivalmentaja työskentelevä Susanna Juntunen on joutunut tekemään vaikean päätöksen raskauden keskeyttämisestä.
Podcast
noin vuosi sitten