Kuva: AOP

Huippukokki Kape Aihinen paljastaa: parisuhde kaikessa hiljaisuudessa jo vuosien ajan

27.10.2022 07:15 - Jenni Tuusjärvi

Huippukokki Kape Aihinen on halunnut pitää parisuhteensa poissa julkisuudesta.

Huippukokki Kari "Kape" Aihinen on tuttu kasvo television kokkiohjelmista sekä sosiaalisesta mediasta. Julkisuudesta tutun huippukokin vuonna 2019 läpikäymä avioero on niin ikään ollut ajoittain otsikoissa.

Kaikki Aihisen rakkauselämästä ei kuitenkaan ole vielä tähän mennessä päätynyt lööppeihin saakka, sillä huippukokki paljastaa Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa olevansa onnellisesti parisuhteessa.

Voit kuunnella koko jakson alta sekä Podplaysta.

- Ollaan oltu jo aika pitkäänkin [yhdessä]. Meillä on ollut tuollainen salainen juttu sillä tavalla, ettei olla mitään julkisuutta eikä naistenlehden kansia, Aihinen paljastaa jaksossa.

- Meillä on hyvä tällainen aikuisten parisuhde. Meillä toimii nyt kolmatta vuotta erittäin hyvin, huippukokki jatkaa.

Aihinen kertoo suhteen molempien osapuolien elävän lapsiperhearkea, eikä parilla ole usean vuoden mittaisesta suhteestaan huolimatta aikeita muuttaa saman katon alle.

Hän kertoo jaksossa pariskunnan nauttivan yhteisistä hetkistä, jolloin pystyvät olemaan toistensa seurassa. Huippukokin mukaan kaksikko muun muassa reissaa yhdessä.

- Me nähdään silloin kun me nähdään, emme paru sitä aikaa, kun emme näe. Nautimme siitä ajasta, kun näemme, Aihinen summaa pariskunnan ajatuksia yhdessäolosta.

Myös koronapandemia on tehnyt hyvää pariskunnan kemialle.

Aihisen mukaan korona pakotti pariskunnan nimittäin keskustelemaan siitä, kuinka parisuhdetta hoidettaisiin käytännössä.

- Keskustelimme hemmetisti siinä alussa, kuinka nämä asiat menevät ja olemme molemmat erittäin sitoutuneita, Aihinen paljastaa.

Vaikka Aihinen on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden eron jälkeen, hän kuitenkin painottaa jaksossa, että hänen kaksi lastaan ovat hänen elämänsä ykkösprioriteetti.

- Mulle Kassu ja Vertsu ovat maailmanlistan numero yksi aina ja tulevat aina olemaan, Aihinen toteaa.

Aihisella on aiemmasta liitostaan Henriikka Aihisen kanssa kaksi poikaa.

Lue myös: Kape Aihinen hulvattomassa piilokamerahaasteessa - asiakkaiden pinnaa kysytään toden teolla, katso!

Lue myös: Sikke Sumari puolustaa Kape Aihista kohussa: "Kärpäsestä on tehty härkänen"

Lue myös: MasterChefin kulisseista paljastus - tuomareiden ensireaktiota annoksiin ei todellisuudessa kuvata

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat