Kuva: AOP

Sampo Kaulanen paljastaa, kuinka pääsi eroon päihteistä - "Demonit tulivat ulos"

16.04.2023 16:15 - Elsa Silvan

Iriz Silander ja VIP-vieraat -ohjelmassa Iriz Silander haastattelee Sampo Kaulasta puhelimitse. Aiheina ovat muun muassa julkisuus sekä tulevaisuuden suunnitelmat. Kaulanen myös kertoo, miten pääsi päihteistä lopullisesti eroon.

Sampo Kaulasen ensimmäinen reality-ohjelma, johon hän osallistui, oli Hjallis Harkimon juontama Diili vuonna 2010. Kaulanen halusi Diilin myötä julkisuutta kaupalle ja tarkoitus oli alkaa luoda henkilöbrändiä.

Diilin jälkeen toimittajat kiinnostuivat Kaulasesta ja hän itse halusi päästä otsikoihin ja väritti tarinoitaan.

- Ajoin hirvikolarin aikoinaan ja soitin itse Ilta-Sanomille, kun tajusin, että tästähän voisin päästä taas otsikoihin, Kaulanen sanoo Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa. 

Kaulanen kertoo, etteivät negatiiviset lööpit vaikuttaneet kaupankäyntiin Äkäslompolossa. Jotkut ihmiset jopa matkustivat kaupalle katsomaan, olisiko Kaulanen paikalla.

- Se on vaan kauppa, ei siellä mitään niin ihmeellistä ole.

Kaulanen kertoo olevansa vapaa-ajalla melko erakoitunut.

- En käy missään vapaa-ajalla. Olen niin paljon ihmisten ilmoilla ja ihmisten kanssa tekemisissä, että arvostan rauhallista vapaa-aikaa yksin.

Kaulanen sanoo, että on ollut vajaa puolitoista vuotta raittiina. Hänellä on menneisyydessään mennyt melko lujaa ja alkoholia on tullut nautittua rajusti.

- Kyllä musta aina tuli sellainen mulkku humalassa, hän muistelee.

Kaulanen paljastaa podcastissa, kuinka hänestä tuli Costa Ricassa raitis. Hän oli yön yli kolumbialaisen gurun luona.

- Oksensin ja itkin ja kaikki demonit tulivat ulos. Nuuska jäi saman yön jälkeen myös pois. Sitäkin olin käyttänyt 20 vuotta.

Kaulanen sanoo, että ei ole kaivannut päihteitä. Myös uniongelmat häipyivät.

Iriz Silanderin juontamassa podcastissa käydään läpi myös Kaulasen perhe-elämää sekä mahdollista maisemanvaihdosta. Voit lukea koko jakson alta tai suoraan Podplaysta.

Jakso on nauhoitettu ennen kuin Kaulanen ilmoitti, että on myynyt Jounin kauppansa. Voit lukea lisää täältä. 

Lue myös: Sampo Kaulanen myi kuuluisan kauppansa - "Aika jännä, metkaa touhua"

Lue myös: Leskeksi jäänyt Elina Kanerva kertoo uuden rakkauden mahdollisuudesta: "En ole ajatellut, että olisin aina yksin"

Kilpailut

Uusimmat