Ihastuttava julkaisu on kerännyt kymmeniä onnitteluviestejä.
Kaulaset olivat Vappu ja Marja Live -ohjelman haastattelussa.
Kuvassa nähdään Minttu Kaulasen 14-vuotias tytär.
Seuraajat ovat antaneet pariskunnalle huiman määrän onnitteluja.
Kaulanen pyörittää Jounin Kauppaa Äkäslompolossa.
Sampo Kaulanen jakoi kuvan menneisyydestään muuttopuuhien keskellä.
Minttu Kaulanen saapui puolisonsa Sampon kanssa Iskelmä Gaalaan.
Diili-ohjelmasta tunnetuksi tullut Sampo Kaulanen muistelee, kuinka hän markkinoi itseään ja yritystään.
Minttu lähettää peniskuvat usein eteenpäin aviomiehelleen Sampo Kaulaselle.
Sampo Kaulanen kertoi, että oli odottanut Metallican keikkaa vuoden verran.
Sampo Kaulanen haaveilee, että hän pääsisi Minttu-vaimonsa kanssa osallistumaan Amazing Race -kilpailuun.
Sampo Kaulasen vaimo kauhisteli miehensä kuvauksissa riutunutta olemusta.
Minttu Murphy-Kaulasen lomalento sujui ikävällä tavalla kanssamatkustajan töykeyden vuoksi.
Kyläkauppias Sampo Kaulanen suree vuosi sitten menehtynyttä isäänsä.
Ohjelma seuraa vauhdikkaan kauppiasparin arkea.
Aiemmin tällä viikolla äkäslompololainen Jounin Kauppa arpoi Facebookissa 10 000 euron kolikkoa saatuaan 350 000 tykkäystä. Nyt somen kuumin kauppa siirtyy kansainvälisille vesille ja arpoo Lapin-matkan, mikäli kuva saa miljoona tykkäystä.