Kuva: MTV3

Tänään tv:ssä: Sampo Kaulanen avoimena sekakäyttökokemuksestaan - "Lyötiin remmeihin kiinni"

09.09.2021 07:15 - Iiro Myllymäki

Kauppias kertoo Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa, miten alkoholin ja unilääkkeiden sekakäyttö vei hänet sairaalaan.

Yökylässä Maria Veitola -sarjassa vieraillaan Lapissa Äkäslompolossa Sampo Kaulasen ja Minttu Murphy-Kaulasen luona. Pari pyörittää yhdessä Jounin kauppaa, ja Kaulaset päästävät Maria Veitolan kyläilemään ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa.

Keskusteluissa päästään syviin vesiin, kun puhe kääntyy esimerkiksi Sampon ongelmiin päihteiden kanssa. Jakson alussa Minttu kertoo parin keskinäisestä kemiasta ja aviomiehensä hyvistä ja huonoista puolista.

- Sampo on sydämeltään täyttä kultaa, mutta hän tekee tyhmiä juttuja ja niistä en tykkää, Minttu sanoo.

Maria Veitola kysyy, mitä nämä tyhmät jutut ovat.

- Esimerkiksi hänen päihteidenkäyttönsä. Ne ovat olleet sellaisia kohtia, kun olen sanonut, että en tiedä ollenkaan, jatkuuko tämä liitto vai ei. Hän lähti itse hakemaan siihen apua. Siinä moni minulle sanoi, että miksi en vain jätä häntä, Minttu muistelee.

Myöhemmin jaksossa Sampo avautuu Veitolalle paljussa vaikeista kokemuksistaan kesältä 2018, jolloin hän joutui alkoholin ja unilääkkeiden sekakäytöstä sairaalaan. Kaulaset olivat juuri tulleet kuvaamasta toista kautta tosi-tv-sarjastaan Lapin Sampo ja kauppiaan rouva Yhdysvalloista. Mies oli kärsinyt monta viikkoa unettomuudesta.

- Otin alkoholia ja unilääkkeen, jotta saisin unta. Kaupalta tuli soitto sen jälkeen kun olin ottanut viiniä ja lääkettä, että siellä on häirikkötilanne menossa. Minun oli pakko lähteä käymään siellä, Sampo muistelee.

Sampo Kaulanen kertoo jaksossa elämänsä mullistaneesta sekakäyttökokemuksesta. (kuva: MTV3)

Sampo sai hoidettua tilanteen, mutta kotiin palaamisen jälkeen mopo karkasi käsistä.

- Lähti semmoinen sekoiluvaihe päälle. En muista siitä yhtään mitään. Olin mennyt vieressä olevaan kapakkaan vetämään viinaa. Sieltä oli soitettu, että olin alkanut rikkomaan laseja ja käyttäytymään todella epämääräisesti. Siihen soitettiin ensin ambulanssi, ja ambulanssikuskit olivat ilmeisesti soittaneet poliisit. Minut lyötiin remmeihin kiinni ja kohti Rovaniemeä. Sieltä minä aamulla heräsin, Sampo kertoo Rovaniemen keskussairaalaan päätyneestä illasta.

Tuolloin oli vähällä, ettei Sampon ja Mintun yhteinen taival olisi tullut tiensä päähän. Kokemus herätteli kuitenkin Sampoa ja sai hänet hakemaan ongelmiinsa apua.  

Yökylässä Maria Veitola
MTV3
klo 21.00

Lue myös: Sampo Kaulanen muisteli osallistumistaan Selviytyjät-ohjelmaan: "Palautuminen vei pari kuukautta"

Lue myös: Sampo ja Minttu Kaulanen viettävät hääpäivää - suhteen alussa tehdyt "lupaukset" eivät enää päde

Kilpailut

Uusimmat