Moni meistä on tehnyt erilaisia persoonallisuustestejä, mutta harva on tullut ajatelleeksi, että ne saattavat tehdä joskus hyvän lisäksi myös pahaa.
Esimerkiksi maanantaina syntyneet ovat tunteellisia ja herkkiä.
Koiraihmisten lasista löytyy eri viiniä kuin kissaihmisten.
Muun muassa leimaaminen ujoksi ja avokonttorit harmittavat introverttia.
Instagram-kuvien värimaailmasta voi päätellä paljon ihmisen persoonallisuudesta, tuore tutkimus väittää.
Usein parisuhteesta löytyy niin rauhaton sielu kuin vakaa ja tasapainoinen tyyppi.
Aamuvirkut ovat motivoituneita kohtaamaan haasteen kuin haasteen. Torkuttajat puolestaan ovat taipuvaisia epäjärjestelmällisyyteen.
Esimerkiksi miehistä tuli paljon tunnollisempia, kun taas naiset tunsivat itsensä vähemmän ahdistuneiksi.
Joku esimerkiksi välttelee puhelimessa puhumista niin paljon, että jättää vastaamatta soittoihin ja laittaa soittajan perään viestiä.
Jos uuden ihminen vakuuttaminen tai hurmaaminen on mielestäsi vaikeaa, on aika ottaa katsaus omiin toimintatyyleihin.
Monet meistä eivät edes tiedä olevansa niin fiksuja, mitä oikeasti ovat.
Iso osa ihmisistä nukkuu mahallaan.
Äidit arvostavat ekstroverttia luonnetta yli muiden persoonallisuuden piirteiden.
Täysikuu-ihmiset ovat ristiriitaisia.
Katso leikkimielinen kuvaus siitä, mitä lempikukkasi kertoo sinusta.
Ihmisen henkinen vahvuus näkyy monissa pienissä asioissa, ajatuksissa ja teoissa.