Kun Kristoffer jäi yksin ja alastomana täysin tyhjään asuntoonsa, aukesivat hänen korvansa ensimmäisenä.
Minkälaista on luopua tavaroistaan ja rahasta kuukaudeksi? Kuusi ihmistä on lähtenyt mukaan tähän televisioitavaan ihmiskokeeseen. Yksi heistä on Subin kanavaääni Kristoffer Ignatius. Kuuntele mitä hän kertoi Akille ja Minnalle, kun ihmiskoetta oli takana viikon verran.
Valtakunnallinen heijastinpäivä 1. lokakuuta muistuttaa, että viimeistään nyt on aika kiinnittää heijastin. Facebookissa on myös käynnissä Heijastin käyttöön! -haaste. 
Novan värikäs aamun online-tuottaja Kristoffer Ignatius sai kotiinsa leiditrion MTV:n uutuussarjasta Mummomafia. Jakso esitetään televisiossa torstai-iltana 15. tammikuuta. Millaista apua Kristoffer sai?
Radio Novan toimittaja-tuottaja Kristoffer Ignatius on kasvattanut koko marraskuun muhkeita Movember-viiksiään. Tummahapsisen miehen naamakarvat saivat räväkän uuden ilmeen, kun kampaaja Tuuli pääsi viiksiin käsiksi.
Radio Novan kuuntelijat toimittivat riimit osoitteessa radionova.fi ja  musiikkitoimittaja Samuli Väänänen ja online-tuottaja Kristoffer Ignatius tulkitsivat lemmekkäät sanoitukset. Yhteistyönä syntyi hulvaton räppi.
Popin megatähti Rihanna esiintyi sunnuntaina loppuunmyydylle Hartwall Areenalle rentona ja kujeilevana. Diamonds-maailmankiertueen konsertti oli Rihannalle Euroopan-osuuden  viimeinen. Radio Novan Kristoffer Ignatius oli paikalla konsertissa, josta muodostui hänelle erityinen.
Radio Novan musapojat Niko Hatara, Kristoffer Ignatius ja Iiro Hokkanen joutuvat välillä töissään mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin.
Maamme suurimpiin yleisötapahtumiin lukeutuva Kotkan Meripäivät juhlisti 50. tapahtumavuottaan eturivin artistien seurassa. Tuttuun tapaan Radio Nova oli mukana Meripäivä-Areenan huippukonserteissa!
Radio Novan tuottaja Kristoffer Ignatius piipahti varhain keskiviikkoaamuna Helsingin Ullanlinnanmäellä katsomassa, millaisessa kunnossa paikka oli vapun jälkeen.
Radio Novan Milla Mattila ja Kristoffer Ignatius pyysivät kuuntelijoilta kuvia keväästä. Erityisesti yksi kuva liikutti söpöydellään.
Radio Novan Milla Mattila on Madonna-fani! Milla on seurannut popin kuningattaren uraa sen alusta saakka ja fanituksen muodot saavat aina uusia käänteitä ja muotoja!
Grafologia eli käsialantutkimus tarkoittaa 1900-luvun alusta peräisin olevaa ilmaisuanalyysiin perustuvaa menetelmää ihmisen luonteenpiirteiden selvittämiseksi käsialasta. Menetelmä kehitettiin alkujaan psykologiseksi tutkimusmenetelmäksi, eikä sillä ole tekemistä ennustamisen tai mystiikan kanssa.
Lankuttaminen on internetin kautta leviävä ilmiö, joka tarkoittaa makaamista mahallaan kädet sivuilla odottamattomissa julkisissa paikoissa.