Kuva: SUB

Riisutut-ohjelman Kristoffer: "Hetki, jona asunnosta vietiin pois kaikki, oli aivan hullu"

09.02.2017 21:45 - Rea Tallgren

Kun Kristoffer jäi yksin ja alastomana täysin tyhjään asuntoonsa, aukesivat hänen korvansa ensimmäisenä.

Kristoffer Ignatius, 37, on yksi niistä rohkeista, jotka suostuivat luopumaan koko omaisuudestaan, vaatteet mukaan lukien, Riisutut-ohjelmaa varten. Alussa osallistujien asunnot tyhjennetään kokonaan ja kaikki heidän tavaransa viedään lähellä sijaitsevaan, lukolliseen konttiin. 

- Se oli aivan hullu hetki. Sitä vaan katsoi, että kaikki tavarat lähtee tuosta pois. Ja yleensä tietää, että tavarat siirtyvät toiseen asuntoon, mutta nyt ne menevät konttiin ja sinä ei siirrykään niiden mukana, Kristoffer kertoo SuomiRockille.

"Ensimmäisenä aukesivat korvat"

Kristoffer jätettiin asuntoonsa yksin, alastomana. Ainoat asiat, mitä asuntoon jäivät, oli vessapaperi ja ruokaa. Yksinjäätyään Kristoffer alkoi heti huomata erikoisia asioita. 

- Jokainen meistä on varmaan tottunut siihen, että kotona on jotain viihdykettä, jos ei muuta niin mainoslehtisiä, joita lukea. Minulla ei ollut mitään. Kaikki kaapit tarkistettiin pienen lampun kanssa, ettei kotiini vaan jäänyt mitään. Ihan ensimmäisenä aukesivat korvat. Aloin kuulla kirkkaammin ja kaikkia erikoisia ääniä, joihin en yleensä kiinnitä mitään huomiota.

Illan tullen kylmyys yllätti alastoman Kristofferin. 

- Ensin ajattelen, että menen kuumaan suihkuun. Sitten tajusin, että minulla ei ole pyyhettä. 

Hätä keksi keinot.

- Rupesin hölkkäilemään kämpässä, että tulisi lämmin. Laitoin pattereihin lämpöä. Ja lopulta, kun illalla tuli tosi kylmä, laitoin uunin päälle, ja sammutin sen ja vetäsin luukun auki. Siinä sitten värjöttelin, kelteisilläni uunin edessä. 

Hurja tyhjennysoperaatio

Tavaroiden vieminen konttiin oli oma numeronsa. Kristoffer kertoo, että paikalle oli pakko soittaa vielä lisää muuttomiehiä, koska tavaranpaljous yllätti kaikki tuotantotiimissä. Myös Kristoffer itse yllättyi. 

- Lenkkareita oli 60 paria, levyjä minulla on melkein 30 000 kappaletta. Silitysrautojakin löytyi kaksin kappalein, kylpytakkeja löytyi neljä -vaikka luulin omistavani vain yhden. Lisäksi kaapista löytyi vaatteita, joissa on hintalappuja.

Pelkästään Kristofferin keittiötä tyhjennettiin suunnattoman kauan.

- Maustekaapissa oli vaikka mitä, kahvikuppeja oli 67. 

Asunnon tyhjentäminen oli Kristofferille merkityksellinen tapahtuma ja hän sanookin, että asiat tulevat muuttumaan radikaalisti, kun ohjelman kuvaukset loppuvat. 

- Tämä oli minulle todella suuri herätys. Tajusin, että tuo ei ole enää normaalia. 

Konttivierailulla kaikki pieleen

Riisutut saavat käydä kontilla, jonne tavarat on viety, kerran päivässä. Kerrallaan kontista saa hakea vain yhden tavaran tai vaatteen. Ensimmäisen kerran Kristoffer joutui käymään kontilla täysin alastomana. 

- Sanoin lähtiessäni, että katsotaan vaan, niin kun lähden tuonne, alkaa sataa räntää, ja törmään johonkin tuttuun. Ja niin siinä kävi! Räntää alkoi tulla heti ja törmäsin heti hyvään ystävääni alaovella, joka alkoi huutaa "mitä täällä tapahtuu!?" Törmäsin myös poliisiautoon, jossa poliisit katsoivat minuun luukku auki ja naureskelivat. 

Vastoinkäymiset eivät loppuneet siihen.

- Kontti oli vaikea saada auki. Oli kylmä ilma, lukot olivat metallia, ja ne tekivät käsiin todella kylmää. Aloin epätoivoissani potkia lukkoa. Kontin kohdalla oli asunnon ikkuna, jonka joku mummeli avasi, varmasti maailmalle hyvää huomenta toivottaakseen. Sen sijaan hän näkiki edessään tatuoidun, punakan miehen kelteisillään riuhtomassa kontin lukkoa! Kristoffer muistelee. 

Mitä vielä edessä?

Nyt asunnon tyhjentämisestä on kulunut viikko. Kristoffer on saanut jo kontista jotain päälleen. Myös puhelin löytyy - mutta laturia ei. Se tarkoittaa sitä, että sosiaalista mediaa työkseen hallinnoivan miehen täytyy miettiä tarkkaan, missä saa puhelintaan ladattua.

Mitään lainattua Kristoffer ei saa kotiinsa viedä, eikä poikaystävän nurkissa saa luuhata pakosalla koko ajan. 

Kun koettelemus päättyy, ei Kristoffer tule enää olemaan entisellään. Mielessään hän on jo sisustanut asuntoa uusiksi. Kaikkia vanhoja tavaroitaan ja huonekalujaan hän ei aio enää huolia takaisin. 

Ensimmäinen Riisutut-jakso nähdään Subilla 9.3. klo 21.00.

Lue myös: Riisutut-sarjan kauniilla Henrikalla on mallitausta - katso kesäiset mallikuvat

Kilpailut

Uusimmat