Rihannan konsertti huipentui kuumaan suudelmaan maailmantähden kanssa eturivissä!

29.07.2013 11:20 -

Popin megatähti Rihanna esiintyi sunnuntaina loppuunmyydylle Hartwall Areenalle rentona ja kujeilevana. Diamonds-maailmankiertueen konsertti oli Rihannalle Euroopan-osuuden  viimeinen. Radio Novan Kristoffer Ignatius oli paikalla konsertissa, josta muodostui hänelle erityinen.

Rihanna on kerännyt kiertueellaan paljon kritiikkiä myöhästelyistään. Useat konsertit ovat alkaneet jopa tunteja myöhässä. Miten kävisi Suomessa?



Kristoffer Ignatius Rihannan konsertissa 28.7.2013

Olin varma, että Rihanna on taas myöhässä konsertistaan, olihan tämä viimeinen, ennen hänen lomaansa.

Istuin vielä ystävieni kanssa baarissa, kun kuulimme yleisön kiljahdukset: Mitä ihmettä, Rihanna aloittaa vain 10 minuuttia myöhässä!

- Onpa täällä kuuma, Rihanna spiikkasi heti keikkansa aluksi ja pyyhki hikeään. Hallissa oli kuuma ja vähintään yhtä kuuma oli illan päätähti tanssijoineen.

Konsertin alkupuolella Rihanna oli selvästi hämillään suomalaisyleisöstä. Ongelmana olivat monet tuoreet biisit, joita Rihanna yritti laulattaa, mutta sanat eivät olleet vielä iskostuneet nuorten fanien mieliin. Paikoin tilanne oli jopa huvittavaa seurattavaa.

Rihanna ei antanut minkään häiritä menoaan. Hän lauloi yllättävän hyvin, oli aidosti iloinen ja rento. Konserttia oli mukava seurata.

Pääsin käytännössä eturiviin, koska paikkamme olivat permannolla. Oli jotenkin uskomatontä nähdä neitonen livenä ja muutaman metrin päästä.

- Helsinkiiii!!!!, Rihanna toisteli useampaan otteeseen illan aikana. Pitihän sitä huutaa takaisin!

Rihanna lisäsi panoksia konsertin edetessä. Ensin tuli balladeja, jonka jälkeen hän laittoi bileet pystyyn. We Found Love -rallatuksen jälkeen Rihanna hyppäsi lavalta ja suuntäsi yleisön joukkoon.

Sain muutamalta tuttavaltani Suomenlipun, missä luki: FINNISH NAVY (Suomen Rihanna-fanit). Samassa edessäni tanssahteli Rihanna, joka tuijotti suoraan silmiin.

Siinä hän oli naamani edessä! Rihanna käveli eteeni, otti käsillään kiinni päästäni ja suuteli minua suoraan suulle ja poskelle.

Menin niin hämilleni, että ojensin lipun Rihannalle, joka otti lipun. Vastineeksi hän hymyili, katsoi silmiin, iski silmää ja tanssahteli pois... MITÄ TAPAHTUI???

Meinasi jalat mennä alta, olinhan siis ainoa henkilö, jota Rihanna yleisöstä pussasi... hauska sattumus! Onneksi oli hämärää, ettei kukaan nähnyt punastumistani.

Ennakkoluuloistani poiketen, konsertti oli elämys ja hintansa arvoinen. Rihanna on todellinen maailmantähti, joka osaa asiansa. Hän ei ehkä ole maailman paras laulaja, mutta mitä sitten?

Kävellessäni kotiin, oli tällä miehellä hymy herkässä ja sydän täynnä Rihannaa!

Kristoffer

Rihanna Instagramissa

Kuvia Rihannan Helsingin konsertista

Kilpailut

Uusimmat