Kuva: Mikko Räsänen

Aki Linnanahde piti viimeisen puheensa Radio Novan Aamussa - "Tämä matka ei ikinä unohdu"

30.11.2022 11:45 - Lauri Kujanpää

Kuusi ja puoli vuotta Linnanahde ja Minna Kuukka ovat yhdessä piristäneet suomalaisten aamuja. Tänään oli Linnanahteen viimeinen aamulähetys ja juontaja piti koskettavan puheen.

Tänään Radio Novan Aamu -ohjelmassa tunteet olivat pinnassa, sillä kyseessä oli Aki Linnanahteen ja Minna Kuukan viimeinen yhteinen aamulähetys. 

Kuusi ja puoli vuotta Linnanahde ja Kuukka ovat yhdessä piristäneet suomalaisten aamuja. Viimeisessä lähetyksessä kuultiin Kuukan kaunis puhe Linnanahteelle, josta voit lukea täältä. Linnanahde halusi myös sanoa sanansa juontajakollegalleen. 

- Tässä tiimissä olen aina ihaillut sitä, että olemme uskaltaneet olla sitä mitä olemme. Se, että itkemme täällä näin, on aika hienoa. 

Linnanahde ottaa lasillisen vettä ja on valmis puhumaan Kuukalle.

- Aloitimme matkan keväällä 2016 ja meillä asui kotona vielä neljästä lapsesta kolme. Nyt enää yksi asuu kotona ja paljon on tapahtunut. Jos vielä ottaa vanhan pestin sillon Tuomas Enbusken ajalta, niin olen viettänyt Minna sinun kanssasi radiostudiossa yhdeksän vuotta. 

- Olen aika eri ihminen tänään kuin silloin 2016. Olen oppinut sinulta todella paljon, Minna. Sinun tapasi suhtautua elämään on ollut minulle valtava esimerkki. Sinä olet nainen, joka voi kirjoittaa laudaturin paperit ja olla missi, tehdä piparkakkutalon ja ajaa jääkonetta, olla samaan aikaan tähti ja tavis. Olla ihminen, joka ei välitä, mitä muut ajattelevat. Kaikki tietävät sinun ammattitaitosi. Olet Radio Novan rakastetuin radioääni ja siihen tarvitaan jotain erityistä, kuten karismaa. Supertähdellä on jotain sellaista, mitä harvalla on. 

Linnanahde haluaa myös korostaa Kuukan intohimoa.

- Sinulla on valtava intohimo ja sitä ei saa kaupasta eikä koulusta. Sen pitää olla aitoa ja totta joka hetkellä. Tämä työ vaatii sadan prosentin kunnioituksen toista kohtaan ja samanlaisen huumorintajun. Minusta meillä nämä asiat ovat kohdanneet. Se, että olen saanut jakaa tämän studion sinun kanssasi, on merkinnyt minulle enemmän kuin voin sanoilla kuvata. Meillä on oma kupla, jossa tehdään mitä huvittaa. Nousimme Suomen kuunnelluimmaksi aamuohjelmaksi ja tämä matka ei ikinä unohdu. 

Puheet ja viimeinen lähetys tulevat myöhemmin kuunneltavaksi Podplay-palveluun. 

Radio Novan Aamu -ohjelmaa juontavat 1. joulukuuta alkaen Minna Kuukka ja Kimmo Vehviläinen. Tuottajana jatkaa Markus Rinne

Voice.fi, Radio Nova ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa. 

Aki Linnanahde ja Minna Kuukka. (kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Minna Kuukka sai Aki Linnanahteen herkistymään viimeisessä yhteisessä lähetyksessä - "Sinulla on valtavan suuri sydän"

Lue myös: Minna Kuukka jakoi kuvat taas yhdestä piparkakkuluomuksestaan, muun muassa Vappu Pimiä ihastelee: "En kestä!"

Kilpailut

Uusimmat