Kuva: AOP

Robbie Williams paljastaa: Sai palkkamurhaajan peräänsä

18.01.2022 09:15 - Iiro Myllymäki

Robbie Williamsin mukaan tappajan uhka meni pois ystävien ansiosta.

Voit kuunnella artikkelin alta tai Podplaysta.

Laulaja Robbie Williams, 47, paljastaa saaneensa aiemmin palkkamurhaajan peräänsä. Mies valottaa asiaa The Past Week -podcastissa, kertoo Metro-julkaisu.

Williams sanoo, ettei ole koskaan aiemmin kertonut asiasta julkisesti. Hänen mukaansa hänestä oli tehty sopimus, jonka mukaan hänet tulisi tappaa. Tilanne ei kuitenkaan onneksi eskaloitunut.

- Se meni pois. Minulla on ystäviä. Tuo on julkisuuden mukanaan tuomia, piiloon jääviä juttuja, Williams sanoo.

Take That -yhtyeestä suosioon noussut ja sittemmin menestyksekästä soolouraa tehnyt Williams kertoo podcastissa enemmänkin julkisuuden varjopuolista. Hänen elämässään julkisuus on yhdistynyt mielenterveysongelmiin.

- Äärimmäinen julkisuus ja äärimmäinen suosio kohtaavat ahdistuksen, masennuksen ja mielenterveysongelmat. Julkisuudessa ja sen seurauksissa on muutamia tasoja. Ensimmäinen niistä on ”voi vittu”. Sitten on muutamia muita, joita en muista, ja neljäs on hyväksyntä, Williams sanoo.

Williams kertoo kokeneensa, ettei voi mennä tiettyihin paikkoihin, koska häntä pelottaa, että joku saattaisi tappaa hänet.

Robbie Williamsin uran nousuja ja laskuja käsitellään tulevassa elämäkertaelokuvassa. Better Man -nimisen elokuvan suunnitelmista kerrottiin viime vuonna. Ohjaajana on muun muassa The Greatest Showman -musikaalielokuvan ohjannut Michael Gracey. Elokuvasta on kerrottu, että siinä yhdistyvät karu realismi ja fantasiamaiset elementit. Deadlinen saamien tietojen mukaan Williamsia esittää elokuvassa tietokonegrafiikalla luotu apina. Tiedossa ei vielä ole, nähdäänkö Williams elokuvassa myös ihmismuodossa.

Lue myös: Robbie Williamsin elämästä tehdään elokuva - ohjaajalla takanaan valtava hittileffa

Lue myös: Vaimo ajeli Robbie Williamsin kaljuksi - katso miltä lopputulos näyttää

Lähteet: Metro, Metro

Kilpailut

Uusimmat