Robbie Williams tähditti Pori Jazz -festivaalia viikonloppuna.
Musiikki
3 kuukautta sitten
Williamsin Budapestin keikalla eräällä fanilla kävi melkoinen tuuri.
Viihde
6 kuukautta sitten
Markus tulee kertomaan ilouutiset Porilaisten marssin soidessa ja Kimmo haluaa palata vielä viime viikkoiseen keskusteluun yhteisestä hammasharjasta. Mikä tai kuka on aiheuttanut eniten harmia Minnalle tänä vuonna?
Radio Novan Aamu
6 kuukautta sitten
Williams esiintyi 5. maaliskuuta Suomessa.
Viihde
7 kuukautta sitten
Esko ja Suvi saivat tavata Robbie Williamsin hänen viikonlopun keikallaan. Millainen kokemus oli ja mitä Robbie sai heiltä lahjaksi? Kaverin puolesta kyselen -osiossa keskustellaan salaisuuksien pitämisestä. Suvi on pöyristynyt avun antajan saamasta parkkisakosta. Entä onko OK ladata sähköauto tuttavien pihassa kyläilyreissulla? Kuuntele Iltapäivän parhaat palat tästä!
Radio Novan Iltapäivä
7 kuukautta sitten
Pian Suomessa konsertoiva supertähti sanoo erikoishaastattelussa suorat sanat julkisuuden todellisesta luonteesta.
Podcast
7 kuukautta sitten
Minna ei tehnyt uuden vuoden lupauksia vai tekikö kuitenkin? Kimmo aloitti ennen joulua puolisoaan kohtaan käännytystyön Robbie Williamsiin, mutta miksi? Vastaantulija yllätti Minnan kysymyksellä ja aloitettiin uusi radiokilpailu, miltä kuulostaa?
Radio Novan Aamu
9 kuukautta sitten
Brittitähti nähdään Pori Jazz -festivaalilla heinäkuussa.
Musiikki
10 kuukautta sitten
Robbie Williamsin Lontoon-keikka sai odottamattoman käänteen.
Viihde
12 kuukautta sitten
Laulaja lupaa, ettei aio peitellä mitään ensi vuonna julkaistavassa sarjassa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Suomessa Williams nähdään Tampereen Nokia Arenalla sunnuntaina 5. maaliskuuta.
Musiikki
noin vuosi sitten
Robbie Williamsin mukaan tappajan uhka meni pois ystävien ansiosta.
Viihde
noin vuosi sitten
Julkaistu video on kerännyt hurjasti kommentteja.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Elokuvan ohjaa Michael Gracey, joka tunnetaan The Greatest Showman -elokuvan ohjaajana.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
46-vuotias laulaja ei lämmennyt vaimonsa ehdotukselle. Perheessä on jo neljä pientä lasta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Robbie Williamsin kerrotaan olevan nyt karanteenissa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten