Kuva: YouTube / Netflix

Huippunäyttelijöiden katastrofielokuva nousi Netflixin katsotuimmaksi - oletko nähnyt?

27.12.2021 15:15 - Lauri Kujanpää

Elokuvaa tähdittävät muun muassa Leonardo DiCaprio, Jennifer Lawrence sekä Meryl Streep.

Netflix julkaisi jouluaattona katastrofielokuvan Don't Look Up, joka on selvästi kelvannut katselijoille. Elokuva on nimittäin tällä hetkellä useassa maassa, kuten Suomessa, palvelun katsotuin.

Toisella sijalla on fantasiaseikkailu The Witcherin toinen tuotantokausi ja kolmantena Emily in Paris -sarjan uudet jaksot.

Don't Look Up kertoo kahdesta tähtitieteilijästä, jotka lähtevät mediakiertueelle varoittaakseen maapalloa lähestyvästä jättikomeetasta. Ketään ei kuitenkaan tunnu kiinnostavan kaksikon tärkeä sanoma. Elokuvaa tähdittävät muun muassa Leonardo DiCaprio, Jennifer Lawrence, Meryl Streep, Cate Blanchett, Johan Hill sekä Ariana Grande.

Don't Look Up -elokuvan ohjaajan mukaan näyttelijä Leonardo DiCapriolla, 47, oli ongelma elokuvaa niin ikään tähdittävän Meryl Streepin, 72, alastonkohtauksen kanssa. Eräässä kohtauksessa Streepin roolihahmo nähdään alasti ja kyseisessä kohdassa käytetään sijaisnäyttelijää.

-  Hän on peloton. Ja kyllä, siinä on sijaisnäyttelijä, ohjaaja Adam McKay kertoo The Guardianille

-  Mutta arvaa, kenellä oli ongelma sen kanssa? Leolla. Hän näkee Merylin elokuvamaailman kuninkaallisena, tai ehkä kuninkaallisuus ei ole kohteliaisuus. Mutta merkittävänä hahmona elokuvahistoriassa. Hän ei pitänyt siitä, että elokuvassa Streepillä on tatuointi alaselässä ja että tämä kävelee sekunnin alasti. Hän sanoi minulle, että tarvitseeko sitä oikeasti näyttää. Vastasin, että se on presidentti Orlean, ei Meryl Streep.

Lue myös: Leonardo DiCapriolla oli ongelma Meryl Streepin alastonkohtauksen kanssa - "Hän ei pitänyt siitä"

Lue myös: The Witcher -tähti Henry Cavill puuttui sarjan herkkään kohtaukseen - "Hän tunsi tarinan paremmin"

Kilpailut

Uusimmat