Heti julkaisunsa jälkeen Musta kuningatar löysi katsojansa. Se nousi useassa maassa, kuten Suomessa, Netflixin katsotuimmaksi ja keräsi miljoonia katsojia.
Top 3 -listalle mahtuvat myös uutuuskauhua ja Marvel-seikkailua.
Elokuvassa raskaana oleva nainen joutuu selviytymään hurjissa olosuhteissa.
Romanttinen draamasarja on kielletty alle 13-vuotiailta.
Manga on kääntynyt anime-sarjaksi, 15 elokuvaksi sekä kymmeniksi videopeleiksi. One Piecen on luonut Eiichiro Oda.
YouTubessa The Killer -elokuvan traileria on katsottu yli 8 miljoonaa kertaa.
Who is Erin Carter? -trillerisarjaa tähdittävät muun muassa Evin Ahmad, Sean Teale sekä Denise Gough.
Rebel Moonissa hirmuvaltias uhkaa avaruuden syrjäkolkassa rauhaisasti elelevää siirtokuntaa.
Pöysti on Jussi-palkittu näyttelijä, joka on aikaisemmin näytellyt muun muassa elokuvissa Tove, Pahan kukat ja Vuosaari.
Romanttinen draamasarja on Netflixin mukaan intiimi, sydämellinen ja tunteellinen.
Heart of Stone on julkaistu nyt Netflixissä.
Elokuvien katsotuimpana jatkaa kahden Hollywood-tähden toimintakomedia.
Disenchantment-sarja sijoittuu kuvitteelliseen keskiaikaiseen Dreamland-kuningaskuntaan.
Nicola Coughlan näyttelee Bridgertonissa Penelope Featheringtonia.
Hidden Strike -elokuvaa tähdittävät Jackie Chan sekä John Cena.
Elokuvassa murtovarkaus saa perheenisän sisäisen koviksen heräämään.