Kuva: AOP

Mikä on vaatekappale, jonka olisi hyvä löytyä jokaisen kaapista? Beyoncén stylisti kertoo

11.04.2021 13:15 - Reija Saarinen

On olemassa ainakin yksi vaatekappale, joka taipuu moneen tyyliin ja on siksi järkevä hankinta.

Beyoncé, 39, tunnetaan näyttävästä tyylistään. Hänen yllään nähdään asuja, jotka istuvat hänelle kuin nakutettu ja kokonaisuudet ovat aina toimivia ja tyylikkäitä. Vaikka Beyoncélla tyylitaju on kohdallaan, saa hän valintoihin apua myös stylistiltään Zerina Akersilta

Pure Wow -sivusto istui alas Akersin kanssa ja kysyi tältä, onko olemassa sellainen vaatekappale, jonka tulisi löytyä jokaisen vaatekaapista? Akersin mukaan on.

- Bleiseri ehdottomasti. Se on minun valintani. Itse tunnen oloni itsevarmimmaksi silloin, kun olen pukeutunut hyvin istuvaan pukuun, mutta pelkkä jakku on toimiva. Sen voi yhdistää niin t-paidan kuin mekonkin kanssa aina tilanteen mukaan, hän kertoo.

Heille, jotka vielä miettivät omaa tyyliään, Akersilla on yksi neuvo. Hän kehottaa kokeilemaan rohkeasti värejä. Jos niiden pukeminen ylle pelottaa, kannattaa ottaa ne haltuun asusteiden muodossa. Esimerkiksi näyttävät korvakorut muuttavat asun ilmeen hetkessä. 

Lue myös: Megan Foxin housuton tyyli on täydellinen kevääseen - katso, miten neuletakki puetaan nyt

Lue myös: Pukeudutko mieluummin mustaan kuin väreihin? Kuvat, jotka saavat sinut toisiin aatoksiin

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat