Beyoncén lapsi Blue Ivy on kuin miniversio äidistään.
Beyoncén maailmankiertue alkoi Tukholmassa Friends-areenalta 10. toukokuuta.
Pop-tähti on kahminut Grammy-palkintoja jo vuosituhannen vaihteesta alkaen.
Pop-tähti Beyoncé on nähty kiertueella viimeksi vuonna 2018.
Vuonna 2014 ilmestyneessä Partition-kappaleessa viitataan Monica Lewinskyn ja Bill Clintonin taannoiseen suhteeseen.
On olemassa ainakin yksi vaatekappale, joka taipuu moneen tyyliin ja on siksi järkevä hankinta.
Laulaja Anna Puu satsaa tyyliinsä.
Varkaiden kohteena oli ollut kolme erillistä varastotilaa.
Yhdysvaltalainen poliitikko uskoo, että Beyoncé on oikeasti italialainen nainen, joka pakoilee todellista henkilöllisyyttään.
Musiikkimaailman superpari toi Golden Globe -gaalaan omat samppanjansa mukanaan.
Laulajakaunottaresta tehty vahanukke on esillä legendaarisessa Madame Tussauds London -museossa.
Nainen saapui Leijonakuningas-elokuvan ensi-iltaan Lontoossa.
Leijonakuningas-elokuvan soundtrack julkaistaan kokonaisuudessaan 19. heinäkuuta.
Can You Feel the Love Tonight -kappale on elokuvan yksi ikonisimmista kappaleista.
Blue Ivy on selvästi perinyt äitinsä tanssillisen lahjakkuuden.
Forbesin mukaan Rihannan nettovarallisuus on huimat yli 530 miljoonaa euroa.