Kuva: AOP / Shutterstock

Beyoncé teki historiaa - kaikkien aikojen eniten Grammy-voittoja

06.02.2023 16:15 - Jenni Tuusjärvi

Pop-tähti on kahminut Grammy-palkintoja jo vuosituhannen vaihteesta alkaen.

Pop-tähti Beyoncé, 41, on noussut kaikkien aikojen Grammy-palkituimmaksi artistiksi. Pop-tähdellä on kaikkiaan 32 Grammy-palkintoa.

Sunnuntaina 5. helmikuuta järjestetyssä gaalassa Beyoncé palkittiin tuoreen Renaissance-albumin myötä parhaan R&B-kappaleen, parhaan tanssikappaleen, parhaan R&B-esiintyminen sekä parhaan elektronisen-/tanssimusiikin albumin palkinnoilla.

Uransa aikana pop-tähti on ollut Grammy-ehdokkaana yhteensä 88 kertaa. Ennen viime sunnuntaina jaettuja palkintoja Beyoncé oli kaikkien aikojen Grammy-palkituin naisartisti. Viimeisimpien voittojensa myötä pop-tähti ohitti edesmenneen kapellimestari Sir Georg Soltin, jonka hallussa oli tähän saakka kaikkien aikojen Grammy-palkituimman henkilön titteli.

Myös Beyoncén puoliso, artisti Jay-Z, 53, kuuluu palkituimpien artistien joukkoon. Hän on jaetulla kymmenennellä sijalla yhdessä rap-artisti Kanye Westin, 45 kanssa. Molemmilla artisteilla on 24 Grammy-palkintoa.

Ensimmäisen Grammy-palkintonsa Beyoncé voitti yhdessä Destiny´s Child yhtyeen kanssa vuonna 2001. Tuolloin yhtye palkittiin parhaan R&B kappaleen -palkinnolla kappaleesta Say My Name.

Lue myös: Beyoncé Guinnessin ennätystenkirjan Hall of Fameen - hallussa kaikkiaan 20 ennätystä

Lue myös: Beyoncé kertoo lähtevänsä maailmankiertueelle - lähin konsertti Tukholmassa

Lue myös: Beyoncé ja ja Jay-Z harvinaisessa yhteiskuvassa lastensa kanssa - esiintyvät animaatioperheenä

Lähteet: CNN, Statista, IMDb

Kilpailut

Uusimmat