Kuva: Hanna-Maria Grönlund

”Sarilla oli uskomaton taito olla läsnä” - suomalaisilla vahvoja muistoja Radio Novasta

18.04.2019 17:15 - Senni Loikala

Radiokanavan kuuntelijoilta kysyttiin, millaisia merkityksellisiä muistoja heillä on Radio Novasta. Yhdessä koskettavassa viestissä kuuntelija kertoi muistonsa edesmenneen Sari Seppälän työstä.

Radio Nova on kuulunut suomalaisten arkeen yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Kanava on kaupallisista radioista Suomen kuunnelluin. Ei siis ihme, että monilla yhdistyy voimakkaita muistoja Radio Novaan. Usein nuo ovat muistoja hetkistä, jotka ovat olleet merkityksellisiä.

Radio Novan Päivää juontava Esko Eerikäinen kannusti kuuntelijoita kertomaan, millaisia tärkeitä muistoja heillä on Radio Novasta. Pian Eerikäinen sai kymmenkunta viestiä, joista osa liikutti ja osa nauratti. Viesteissä kuuntelijat kertoivat hyvin erilaisista muistoistaan radiokanavasta.

Yhdessä viestissä eräs Radio Novan pitkäaikainen kuuntelija kertoi, että edesmennyt legendaarinen radiojuontaja Sari Seppälä oli työurallaan tehnyt häneen vaikutuksen. Seppälä työskenteli Radio Novalla vuodesta 1997 alkaen. Seppälä menehtyi tammikuussa vakavaan sairauteen. Viesti tuli studioon Tuikku-nimimerkiltä. ”Olen kuunnellut Radio Novaa niin kauan, että se liittyy muistoihini monella tapaa. Monet biisit tietysti tuovat muistoja, ja monet naurut ja itkutkin on kuunnellessa tulleet. Ensimmäisenä tulee mieleen Sari ja kaikki lukemattomat kerrat, kun hän piti minulle seuraa. Sarilla oli uskomaton taito olla läsnä.

Mukana tärkeissä hetkissä

Myös muilta Radio Novan kuuntelijoilta tuli puhuttelevia tarinoita. Alla muutama poiminta viesteistä.

Kuuntelin Radio Novaa aina matkalla mummolaan. Myös viimeisellä matkalla, kun mummua ja pappaa ei enää ollut, vaan menimme mummun hautajaisiin. Kiitos näistä hetkistä.” -Meri

Minä ja vieruskaverini töissä kuunnellaan molemmat Radio Novaa, mutta kun avokonttorissa ollaan, niin pakko kuunnella kuulokkeilla. Muut varmaan ihmettelevät meidän ”synkronoituja” naurahduksia. Kun tuli Olli Lindholmin kuolinuutinen, katsoimme toisiamme yllättynyt ilme kasvoillamme. Ei tarvinnut sanoa, mikä yllätti, kun molemmat tiedettiin, että toinen on kuullut juuri saman.” -Annika

"Radio Nova on joka paikassa meikäläisen mukana. Alkaen arjesta ja aikaisista aamuista. Työmatkalla autossa, työpaikalla, kotona, metsälenkillä koiran kanssa, mökillä saunaa lämmittäessä, salilla huhkiessa ja niin edelleen. Kävin magneettikuvauksessa. Kysyivät, haluanko musiikkia, kun kone pauhaa niin kovasti. Halusin kuunnella Radio Novaa ja sain. Eli kanava on monessa mukana. Kuin kiva kaveri, jonka seurassa viihtyy." -Malla

Muutamassa viestissä kuuntelijat kertoivat, että Radio Nova oli soinut taustalla synnytyksen aikana.

Mieleenpainuvin muistoni Radio Novasta on vuodelta 1993, kun huusin yhdessä Whitney Houstonin kanssa synnytyssalissa. Oli menossa ponnistusvaihe ja radiosta kuului I Will Always Love You. Ponnistusvaihe kesti vain hetkisen ja sain nyytin syliin vielä musiikin soidessa.” -Helena

Olin poikaani synnyttämässä Kätilöopistolla kesällä 2008 ja juuri kun hän syntyi, taustalla Radio Novalta soi PMMP:n Pikkuveli. Ja poikani on pikkuveli. Edelleen herkistyn, kun kuulen biisin.” -Mia

Kuuntele Radio Novan Päivä maanantaista torstaihin kello 10-14 ja ja perjantaisin kello 10-14. Seuraa ohjelmaa myös Facebookissa.

Radio Nova, Iskelmä ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat