Kiti Kokkonen parisuhdearjestaan: "Välillä se on ihme taidehörhöilyä"

03.05.2018 15:15 - Iiro Myllymäki

Kiti Kokkonen tekee paljon luovaa yhteistyötä muusikkomiehensä kanssa.

Näyttelijä Kiti Kokkonen, 43, asuu Espoossa puolisonsa Olavi ”Olli” Tikan ja tämän lapsen kanssa. Nainen on raottanut parisuhdearkeaan Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi-haastattelussa.

Myös Olli Tikka on ammatiltaan taiteilija. Hän on muusikko, joka on lasten suosiossa olevan Hevisauruksen laulaja. Putouksen Tanhupallona ihastuttanut Kiti Kokkonen kertoo, että välillä pariskunta hassuttelee keskenään luomillaan suosituilla hahmoilla.

- Välillä teemme niin, että Olli on Hevisauruksena ja teemme joitain hauskoja videoita tai otamme kuvia, tai sitten minä olen Tanhupallona. Ideoimme myös paljon yhdessä. Olemme kirjoittaneet monta Hevisaurus-musikaalia yhdessä, ja Olli itse asiassa keksi melkeinpä Tanhupallon hauskimmat jutut, Kokkonen kertoo.

Luovan tekemisen lisäksi pariskunta elää myös ihan tavallista arkea.

- Viime pääsiäisenä maalasimme portaamme ja viiden tunnin sisään riitelimme kaksi kertaa. Välillä meillä on sitten ihan ihme taidehiippailuhörhöilyä, Kokkonen luonnehtii.

Kiti Kokkonen ei ole vieläkään kunnolla tottunut Putouksen suursuosiosta seuranneeseen julkisuuden lisääntymiseen. Nainen myöntää, että yksityisyyden menettäminen ahdistaa.

- Tietynlainen yksityisyys meni nyt rikki. Se pitää nyt vain hyväksyä, että sitä ei tule samanlaisena takaisin kuin se oli ennen Putousta, Kokkonen pohtii.

Voit kuunnella Kiti Kokkosen koko haastattelun alta.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.

Lue myös: Putous-tähti Kiti Kokkonen julkaisi herkän yhteiskuvan muusikkomiehensä kanssa - katso

Kilpailut

Uusimmat