Kuva: Shutterstock
Voimakkaasti allergisoiva vieraslaji leviää - pystyy myös lisääntymään Suomessa
Tuoksukki on haitallinen vieraslaji, joka on levinnyt Eurooppaan Pohjois-Amerikasta.
Tuoreen Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan voimakkaasti allergisoivaa tuoksukin siitepölyä on kulkeutunut Suomeen viime vuosina aiempaa enemmän. Kyseessä on haitallinen vieraslaji, joka on levinnyt Eurooppaan Pohjois-Amerikasta.
Tiedotteen mukaan tuoksukin siitepölyä on tullut Suomeen jo 1990-luvulla, mutta viime vuosien aikana siitepölyä on kulkeutunut Suomeen enemmän ja useampina päivinä kuin aiemmin.
– Tuoksukin merkitys osana Suomen siitepölykautta on kasvamassa. Kasvi kukkii loppukesällä ja alkusyksyllä, joten sen siitepölyn kaukokulkeumat pidentävät Suomen siitepölykautta, toteaa väitöskirjatutkija Maria Louna-Korteniemi Turun yliopistolta.
Tähän saakka on ajateltu, ettei tuoksukki pysty lisääntymään Suomessa, koska syksyn pakkaset tappavat kasvit ennen kuin niiden siemenet ehtivät kypsyä. Tutkimuksen mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
– Lämpiminä syksyinä ainakin eteläisimmässä Suomessa tuoksukilla voi olla marraskuulle asti aikaa kypsyttää siemeniä, kertoo Louna-Korteniemi.
Tällä hetkellä tuoksukkeja tavataaan Suomessa vain satunnaisesti. Saattaa kuitenkin olla, että kasvi vakiintuu osaksi myös Suomen kasvistoa.
Lajin leviämistä voidaan estää seuraamalla sen esiintymistä ja kitkemällä kasvit pois, kun niitä löydetään.
– Erityisesti kotipuutarhureiden ja lintuharrastajien kannattaa siis seurata ruokintapaikkoja, ja kitkeä kasvit pois, jos niitä löytyy, neuvoo Louna-Korteniemi.
Alla olevasta tiedotekuvasta näet, miltä tuoksukki näyttää.

(kuva: Sanna Pätsi)
Lue myös: Siitepölyä on nyt paikoin erittäin runsaasti
Lue myös: Runsaasti kukkivan koivun lisäksi siitepölykartalle on ilmestynyt uusi allergian aiheuttaja
Lähde: Turun yliopisto