Kuva: Shutterstock

MTV: Liian vähäinen nukkuminen yhdistettiin riskitekijäksi jälleen uuteen vakavaan sairauteen

05.11.2022 17:15 - Minttu Tikkanen

Myös liian pitkät yöunet voivat koitua terveydelle haitallisiksi.

Liian vähäisillä yöunilla tiedetään olevan terveydelle monenlaisia negatiivisia vaikutuksia. Nyt se on kuitenkin yhdistetty jälleen yhden uuden vakavan sairauden riskitekijäksi.

MTV:n artikkelissa viitataan brittiläistutkimukseen, jossa todettiin silmäsairaus glaukooman kehittyvän todennäköisemmin potilaille, jotka kärsivät uniongelmista kuten unettomuudesta, kuorsauksesta tai päiväväsymyksestä. Riski sairastua kohosi näillä henkilöillä 11-13 prosenttia.

Aikuiselle ihanteellisin määrä unta on 7-9 tuntia. Glaukooman riskiryhmässä ovatkin liian vähän nukkuvien lisäksi myös enemmän kuin yhdeksän tuntia nukkuvat. Tutkimusta tulee kuitenkin tulkita vain suuntaa antavana, sillä tuloksiin ovat voineet yöunten lisäksi vaikuttaa muutkin asiat.

Tutkimus itsessään oli kuitenkin kattava, sillä siihen poimittiin yli 400 000 keskimäärin 57-vuotiaan terveystiedot, ja heitä seurattiin kymmenen vuoden ajan. Kymmenessä vuodessa 8700 seurattavista sairastui glaukoomaan, joka kehittyykin yleensä juuri iän myötä.

Lue myös: Yle: Väärin käytettynä melatoniini voi jopa pahentaa uniongelmia: "Voi aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia"

Lue myös: HS: Tutkimus osoittaa, kuinka monta tuntia unta yössä vaalii aivojen terveyttä tehokkaimmin

Lue myös: Kuinka monta tuntia unta on aikuiselle tarpeeksi? Vastaus on selkeä

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat